Kotka

Kuvat:

07.10.2017 17:25


Kotka - Frei

Frei

Gnutown Music GNU002

Porilaislähtöinen Risto Vuolanne on jo pitkään asunut Espanjassa ja toimii Galician sinfoniaorkesterin johtavana kontrabasistina. A Coruñan kaupungissa toimiva orkesteri on perustettu vuonna 1992. Pari vuotta sitten hän perusti yhdessä improvisoidun musiikin saralla kunnostautuneiden argentiinalaisen kitaristin Guillermo Bazzolan ja espanjalaisen rumpalin Fernando Lamasin kanssa Kotka-nimisen trion. Yhtyeen nimi kehittyi kolmikon yhteisen pohdinnan tuloksena.

Muiden töiden ohella yhtye on ehtinyt vierailla Suomessakin viime ja tänä vuonna pienimuotoisen kiertueen merkeissä. Vuonna 2016 mukana oli vierailevana artistina Juhani Aaltonen ja tänä vuonna ”Junnun” lisäksi toisena puhaltajana yhtyeen keikoilla oli mukana Eero Koivistoinen.

Viime vuoden syksyllä trio kävi äänittämässä Madridissa ensimmäisen levynsä, jonka äänityksen ja miksauksen on hoitanut yhtyeen kitaristi Guillermo Bazzola.  Frei -albumi julkaistiin syksyn korvalla. Vähän yli tunnin pituinen levy sisältää 13 kappaletta kolmikon yhdessä äänityshetkellä vapaasti improvisoitua jazzmusiikkia.

Ykköskappale Arizona käynnistyy hiljalleen Riston kontrabasson vaimeilla kuvioinneilla, mihin Guillermo tapailee kitaralla vastausta Fernandon rytmittäessä taustalla tahtia kevyesti symbaaleita helistellen. Siitä avautuu Guillermolle hyvä suora tie lähteä johdattelemaan värikkään vaihtelevalla kitarasoinnutuksella. Mieleen tulee Porissa tänä kesänä vierailleen Bill Frisellin trion eleettömän maltillinen jammaileva keskinäinen vuoropuhelu Scherrin ja Wollesenin kanssa.

”Kakkosessa” Incognito aloituksen tekee Guillermo kitarallaan Riston myötäillessä hetken päästä jousen kanssa bassolla klassisen intensiivisesti. Tässäkin Fernando tekee taustatyötä rauhalliseen tahtiin sopivasti korostaen basson ja kitaran keskusteluyhteyttä. Fernando puolestaan avaa Friendly Fire -kappaleen omalla introlla rumpujen naputtelulla teknisesti taitavasti johdattelemalla muut mukaan. Soitto etenee alkuun ensin varsin hillitysti, mutta saa hieman enemmän ryhdikästä voimaa alleen kappaleen edetessä.

Scoberries kääntää vaihteen selvästi vahvempaan rytmiikkaan ja soitto saa enemmän rockvaikutteita Guillermon kitaran käsittelyn värikkään monitahoisen särmikkyyden lisääntyessä. Owl kääntää päätään kuin pöllö konsanaan tarkkailuluokalla ja muodostaa jouhevan säyseän jutustelun soittajien kesken, kun taas Ginger Tea palaa voimallisempaan esittämistyyliin, missä rytminen räväkkyys ja arvaamaton kulmikkuus nostavat soiton uudelle tasolle. Kilimanjaro etenee omalla tyylillään todella vahvan improvisoinnin merkeissä kohti huipennusta. Kappaleessa on nautittavasti löydetty taas uusi väylä soittajien keskinäisessä kanssakäymisessä ja soitto ponnistaa hienoviritteisen voimallisesti, vaikkakin rauhallisella tavalla uusia muotoja hakien.

Matka jatkuu hienostuneen hyväviritteisesti kehittyen kaiken aikaa. Mahou! rävähtää liikkeelle melkoisella tuiverruksella ja nousee vielä ylemmälle tasolle ikään kuin vahvan potkun takamukseen saaneena. Soitto on todella innostunutta. Jämerän vahvaa hyökkäävä tapa edetä tuntui rynnistävän suoraan päälle. Take Away kulkee samaa rataa räyhäten ensin oikein kunnolla, mutta etenee sitten vaikuttavan värikkäästi muotoaan muuttaen kuin kameleontti. Levyn nimikkokappale Frei on jätetty viimeiseksi kuin esimerkkinä herkullisesti svengaavasta jamimeiningistä.

Trion soitossa on monipuolista näkemystä kappaleesta toiseen muuttuen, rauhallisuutta, siistiä toteutusta, voimallista purkautumista, hillittyä klassisuutta ja ruskan lailla värikästä muodonmuutosta.

Kaiken kaikkiaan pääasiassa juhlavaa improvisoitua kerrontaa sisältävällä levyllä maisemat vaihtuvat vilkkaasti. Soitto ei kuitenkaan ole vaikeasti kuulijan hallittavissa, vaan eteneminen tapahtuu tyylikkään monimuotoisesti ilman suuria vaikeasti ymmärrettävissä olevia osuuksia. Kotkan debyyttialbumi Frei on todella hyvällä maulla tehty mielenkiintoinen, kuunteluystävällinen ja hyvin monipuolinen kokonaisuus sisällöltään. Kannattaa kuunnella, ainakin Digeliukselta sitä todennäköisesti olisi saatavilla.  (JKi)

Guillermo Bazzola: sähkö- ja nailonkielinen kitara, Risto Vuolanne: kontrabasso, Fernando Lamas: rummut ja muut lyömäsoittimet.

Äänitys 26. ja 29. lokakuuta 2016 ja miksaus 27.–30.kesäkuuta 2017: Guillermo Bazzola, Gnu Town Studio, Madrid, Espanja. Masterointi: Dani Batán, heinäkuu 2017, Madrid. Kannen kuvat: Guillermo Bazzola. Ryhmäkuva: Amaya Roldán García. Graafinen suunnittelu: Carlos Pagés. Julkaistu: syyskuu 2017.

01. Arizona  7:06
02. Incognito  5:38
03. Friendly Fire  4:37
04. Scoberries  5:30
05. Owl  5:15
06. Ginger Tea  6:40
07. Kilimanjaro  4:08
08. Together in Other Time  6:54
09. Bley Said  2:39
10. Mahou!  4:01
11.  Now You Say I’m Sorry 3:02
12. Take Away 3:19
13.  Frei 3:07

Kaikki levyn sävellykset hetkessä luotua ja soitettua.

Kokonaiskesto 62:23

Takaisin

Artikkeli luettu 202 kertaa