Lars Fiil

Kuvat:

19.12.2015 11:48


Lars Fiil - Frit Fald

Frit Fald

Fiil Free Records/Gateway Music

Lars Fiil (s. 1986) on Kööpenhaminassa asuva pianisti, säveltäjä ja improvisoija, joka on valmistunut vuonna 2014 Aarhusin Royal Academy of Music -konservatoriossa ja on sen jälkeen jatkanut opiskeluja mm. Helsingissä.

Omien yhtyeittensä lisäksi hän on aktiivisesti mukana monissa muissa kokoonpanoista Tanskan musiikkipiireissä. Lars Fiil Quartet voitti Young Jazz -yhtyekilpailun vuonna 2010 ja julkaisi ensimmäisen albuminsa Reconsideration heti seuraavana vuonna. Toinen LP:nä ja digitaaliversiona julkaistu Frit Fald -levy ilmestyi tänä syksynä marraskuun alussa, mutta nyt trio kokoonpanolla. Larsin ohella kolmikon muodostavat saksofonisti Lis Kruse ja rumpali Bjørn Heebøll.

A-puolen avausraitana on levyn nimikkokappale, mikä lähtee hitaan etsivästi liikkeelle hakien rauhallisesti tunnelmallisen melodista linjausta mukavasti hieman välillä kiihdytellen. Lis Kruse puhaltaa toisen kappaleen Jeg Er Sådan Er Jeg alussa leikittelevän vahvasti ja karheasti Bjørn Heebøllin vahvistaessa taustaa etno-pohjaisella tablan ääntä muistuttavalla rummutuksella. Lars Fiil tulee pianollaan mukaan vasta kappaleen puolivälissä. Soittajien erilaiset äänien ilmaisutavat kohtaavat kiivaan haasteellisesti ja ristiriitaisesti kiihdyttäen tempoa ja nostaen volyymitasoa. Loppua kohden yhteinen mutkaton eteneminen jatkuu aggressiivisempana kuin missään muussa kappaleessa.

Fiil on säveltänyt kaikki levyn kappaleet paitsi B-puolella kuultavat kaksi Improvisation-osioita #2 ja #3, mitkä ovat kolmikon yhdessä vapaasti rakentamia ja äänityksen aikana tuotettuja. Improvisation #3 tulee ennen ”kakkosta” ja on samalla levyn pisin kappale. B-puolen aloituskappale Afbryd Venligst Aldrig Altid antaa esimakua näille improvisaation pohjalle rakentuville osioille. Siinä keskinäinen vuorovaikutus soittajien kesken muodostuu selkeästi jo pelkästä hetkessä keksityistä vuoropuheluista, kysymys- ja vastausasetteluista.

Kappaleiden tunnelma levyllä on rauhallinen, mitään isompaa vaihdetta ei polkaista käyntiin missään vaiheessa, vaan moottori pyörii suureksi osaksi taiteellisen hitaasti. Soitto kehittyy kiinnostavalla tavalla sävelletyn musiikin sisään rakenteellisia vapaan kokeilevia ilmaisuja lisäten. Tietynasteinen keskinäinen toraisuus ja ristiriitaisuus antavat soitolle värikkyyttä ja särmikkyyttä. Mielenkiintoa tuo mukaan tapa, millä soittajat lähestyvät toisiaan rytmisesti ja melodisesti eri näkökulmista, jolloin syntyy mutkikasta vastakkainasettelua. Siitä syntyy monitahoisia käännekohtia, joista matka jatkuu hyvässä hengessä yhteisessä rintamassa.

Vaikka levyltä hehkuu melko voimakas kamarijazzmainen rauhallisuus ja klassinen tunnelma, niin Fiil on kuitenkin löytänyt kekseliäänä äänikikkailijana pelkällä akustisella sisällöllä mukaan keskustelevia melodioita. Hän omaa kykyä luonnehtia ja yhdistää melodiaa ja rytmiä luontevasti toisiinsa, millä on saatu aikaiseksi monimuotoinen rytminen kuvio. Mihinkään svengipohjaiseen jalkaa vipattavaan juoksutukseen ei levyllä päästä eikä varmasti ole ollut tarkoituskaan. Lars Fiil pitää itseään avant-jazzin tulkitsijana ja sen pohjalta ajatellen levy antaa hyvän kuvan kokeilevasta vapaasti tuulen lailla puhaltavasta jazzilmeestä.

Lars Fiil: piano, Lis Kruse: saksofoni, Bjørn Heebøll: rummut

Äänitys ja miksaus: Bjørn Gjessing, toukokuu 2015, The Village, Tanska. Masterointi: John Mayfield. Tuotanto: Lars Fiil. Kannen taide: Tina Hau. Kannen layout -suunnittelu: Louise Fiil. Julkaistu: 5.11.2015

LP – A
1. Frit Fald
5.43
2. Jeg Er Sådan Er Jeg 5.40
3. Individuelt Parløb For Tre 5.19
4. Flygtig Indsigt 2.27

LP – B
1. Afbryd Venligst Aldrig Altid
4.28
2. Improvisation #3 6.41
3. Og Hvem Er Det Så Der Ser 5.39
4. Improvisation #2 2.46

Levyn kokonaissoittoaika 38.43

Takaisin

Artikkeli luettu 761 kertaa