Leszek Możdżer & Friends

Kuvat:

08.09.2017 16:11


Leszek Możdżer & Friends - Jazz at Berlin Philharmonic III

Jazz at Berlin Philharmonic III

ACT Music ACT 9578-2

Nuoresta pojasta asti pianoa soittanut Leszek Możdżer on eittämättä yksi puolalaisen jazzin merkittävimpiä tekijöitä. Hän innostui jazzista oikeastaan vasta parikymppisenä 1990-luvun alussa, mutta on siitä lähtien noussut Puolan yhdeksi kansainvälisesti tunnetuimmaksi jazztähdeksi. Hän kiertää jatkuvasti esiintymässä maailmanlaajuusesti ja vetää konserttisalit täyteen kuulijoita. Puolassa hän on vastaanottanut lähes kaikki mahdolliset musiikin alan palkinnot.

Leszek Możdżer tunnetaan sooloartistina, mistä hyvässä muistissa on hänen kesäkuussa 2011 ilmestynyt Komeda -äänite, mikä oli omistettu vain 38-vuotiaana kuolleen Krzysztof Komedan sävellystyön kunniaksi.  Leszek Możdżer esiintyy omien yhtyeittensä lisäksi eri jazzyhtyeissä solistina ja Leszek Możdżer & Friends tunnetaan Możdżer / Danielsson / Fresco -triona monista yhteyksistä.

ACT levy-yhtiö on julkaissut tähän mennessä seitsemän Jazz at Berlin Philharmonic -sarjaan kuuluvaa aihepiiriltään erilaista levykokonaisuutta. Lokakuussa on tulossa ainakin yksi lisää nimellä Meriterraneo. Sarjan kolmannella 25.3.2015 julkaistulla Jazz at Berlin Philharmonic III -levyllä Lesek Możdżer esiintyy ystäviensä, bassoa ja selloa soittavan Lars Danielssonin ja lyömäsoittaja Zohar Frescon, kanssa taustanaan puolalainen jousiryhmä Atom String Quartet.

Atom String Quartet osoittaa miten jousisoittimet taipuvat laaja-alaisesti jazzin sisältämän improvisaation hengen luomisessa, jakamisessa ja yhdistämisessä klassiseen kamarimusiikkiin. Miten musiikin traditioita voidaan sovitella uudella tavalla ja kuten tällä levyllä hakea inspiraatiota puolalaisen kansanmusiikin aineksista ja muokata näitä kaikkia yhdessä. Kvartetissa soittavat: Dawid Lubowicz, viulu, Mateusz Smoczyński, viulu, Michał Zaborski, alttoviulu ja Krzysztof Lenczowski, sello.

Levy on suoraäänitys Berliinin filharmoniaorkesterin tiloissa pidetystä konsertista, jonka keskiössä oli puolalainen jazz. Konsertti-ilta oli osoitus siitä miten jazz, klassinen musiikki ja puolalaisen kansanmusiikki saadaan nivottua yhteen. Tällä sekoituksella katsottiin olevan tärkeä sysäys eurooppalaisen jazzin tulevalle kehitykselle.

Kun puhutaan jazzista, niin kysymys on aina musiikin tekemistä ensimmäistä kertaa. Tässä mielessä ”Jazz at Berlin Philharmonic” konserttiohjelmasarjat pyrkivät olemaan sitoutuneita tähän ajatusmalliin. Berliinin

kamarimusiikkisalissa esitettävät hankkeet kypsyvät vapaasti yllättävän erilaisiksi rajoja ylittäviksi musiikkiesityksiksi. Vuoden 2012 jälkeen konsertit ovat olleen käytännössä aina loppuunmyytyjä ja Berliinin musiikkiympäristö on näin laajentanut jazzin käsitettä muiden läheisesti siihen liitoksissa olevien musiikkilajien kesken.

Puolalaisesta jazzista puhuttaessa Leszek Możdżeria ei voi ohittaa. Vuonna 1971 syntynyt näppäimistövirtuoosi on kotimaassaan jazzin pop-tähti, hänen albuminsa ovat olleet jatkuvasti puolalaisten musiikkilistojen kärkipäässä. Możdżer omaa erityisen pehmeän tavan vierittää seesteistä äänimattoa pianon valkomustiolla. Hänen sooloesityksissä tuloksena on harrasta ja melodisesti viihdyttävää klassisvoittoista valoisaa ja avointa soittoa. Soiton seesteisyys on käsin kosketeltavan emotionaalista, teknisesti keithjarrettmaista työskentelyä, mikä vaatii kuulijalta keskittymistä.

Tällä levyllä edetään kuitenkin jouhevasti jazzin ehdoilla, siihen luo oivan mahdollisuuden Friends, Ystävät, Lars ja Zohar, taitavina komppaajina sekä jousikvartetti, mikä antaa maistuvan lisäosan levyn musiikin uuden äänimaisemoinnin kehittymiselle.  (JKi)

Leszek Możdżer: piano, Lars Danielsson: basso ja sello, Zohar Fresco: lyömäsoittimet
Atom String Quartet: Dawid Lubowicz: viulu, Mateusz Smoczyński: viulu, Michał Zaborski: alttoviulu, Krzysztof Lenczowski: sello

Konserttiäänitys: Klaus Scheuermann ja Piotr Taraszkiewicz, the Berlin Philharmonie (KMS). Miksaus ja masterointi: Grzegorz Czachor ja Klaus Scheuermann. Lisämiksaus: Marek Heimbürger. Tuotanto: Siggi Loch & Leszek Możdżer. Kannen graafinen suunnittelu:. Julkaistu: 27.3.2015

01. Etude No 2 (Witold Lutoslawski) 04:32
02. Praying (Lars Danielsson) 05:24
03. Follow My Backlights (Leszek Możdżer) 05:48
04. Love Pastas (Leszek Możdżer) 12:01
05. Na 7 (Dawid Lubowicz) 05:31
06. Africa (Lars Danielsson) 06:04
07. Gsharim (Zohar Fresco) 07:10
08. Eden (Lars Danielsson) 08:55
09. Hunchback Porn Angel (Leszek Możdżer) 04:01
10. Winter Song (Krzysztof Lenczowski) 6:13

Kokonaiskesto 65:40

Takaisin

Artikkeli luettu 101 kertaa