Mette Juul

Kuvat:

21.10.2015 22:45


Mette Juul - There is a Song

There Is a Song

Universal Music Group UNI 4744866

Tanskalainen jazzlaulaja ja lauluntekijä Mette Juul julkaisi ensilevynsä Coming In From the Dark yli viisi vuotta sitten. Mette vieraili Suomessa esiintymässä jo ennen ensimmäisen levyn julkaisua. Hänen luonteva ja koskettavan herkkä tapansa luoda lämminhenkinen ilmapiiri esityksissään kiinnitti jo silloin huomiota. Vapautuneen eläytyvän esiintymistaidon lisäksi hänen laulunsa oli selkeätä ja siitä huokui luontainen kyky ja halu luoda kiehtovan elegantti tunnelma.

Toinen albumi, Moon on my shoulder, ilmestyi vuoden 2012 kesällä. Metten kolmas, nyt syyskuussa julkaistu There is a Song sisältää 12 tunnelmallista laulua, joista 9 on kokonaisuudessaan Metten käsialaa sävellysten ja sanoituksien osalta. Loput kolme ovat tuttujen nimien säveltämiä, Leonard Cohenin, The Land of Plenty, Antonio Carlos Jobimin, Double Rainbow ja taustayhtyeen pianistin Nikolaj Hessin Northern Butterby, jonka Mette on sanoittanut.

Levy on äänitetty Brooklynissä, New Yorkissa ja Mette on saanut taustasoittajiksi mainion kokoonpanon yhdysvaltalaisia soittajia. Jo kakkoslevyllä mukana ollut ja viime kesänä Pori Jazzeilla vieraillut trumpetisti Ambrose Akinmusire on tällä hetkellä suuressa nosteessa maailmalla taitavan syvällisenä tulkitsijana. Hän tuntuu sopivan kuin ”nappi otsaan” Metten sävellysten ajatuskulkuun ja idyllisen soinnukkaan melodiseen kokonaissisältöön. Tanskalainen, mutta New Yorkissa vaikuttava pianisti Nikolaj Hess soitti myös Metten kakkoslevyllä. Charmantti, mietteliäs ja arvostettu Hess on omistautunut jazzin saloihin jopa pastoraalisella vakaumuksella ja on näin kiinteästi samalla aaltopituudella Metten laulujen sisällön kanssa. Kovat meriitit omaavat basisti Joe Sanders ja rumpali Rodney Green eivät ole olleet mukana Metten aikaisemmilla äänitteillä kuten ei myöskään kolmella kappaleella soittava sähkökitaristi Mike Moreno.

Mette on laulaja, jonka ääni kaivautuu syvälle ja hiipii hiljalleen mielen syövereihin. Levyä kuunnellessa havahduin ympäristön muutokseen, sen hetkinen todellisuus hävisi ja huomasin olevani mukana matkalla Baltimoresta Berliinin kautta Pariisiin.

Oli aika siirtyä uuteen paikkaan, tuntea Baltimoren pehmeiden valojen syleily, antaa marmoriportaiden johdatella uudestisyntyneiden rakastavaisten kulkua eteenpäin. Kulkeminen yksinäisellä meren rannalla aaltojen vyöryessä jalkojen yli, Roll Roll, johdattelee ajatukset rakkauden tunteen avautumiseen ja mielen rauhan löytämiseen. Kotipaikkaan saattoi aina tulla sellaisena kuin olet, iloisen laulun ja hymyn mukanaan tuoma kotoisen tunnelman myötä saatat sulkea silmäsi ja laulaa There is a Song. Rakkauslaulu Dannielle, Song for Dannie, olet mieheni, olet se, jota rakastan, olet muuttanut ilman jota hengitän.

On kevät, lehmukset kukkivat ja Berliini kutsuu, Berlin is Calling, kutsu on kuin uuden musiikin sointu, uuden lauletun kerronnan alku. Lehmusten alla ihmiset kulkevat sinne tänne nauttien puiden kukinnoista. Päivä on mennyt ja tähdet ilmestyvät taivaalle on aika iltaisen laulun, Evening Song, ja voimme samalla unohtaa huomisen murheet. Aamuruskon rauhan perhonen, Aurora Butterfly, minne lennät noustessasi kiitoradaltasi taivaalle, minulle on kerrottu, että siivissäsi on salaisuuden kuvio.

Cold Heart, kylmä, kylmä sydän, miksi pidät sisälläsi kaiken vanhan menneen surun, kylmä, kylmä sydän, minne olet menossa. Elämän tanssi on alkanut Pariisin yössä, haluan seurata jälkiäsi tänä yönä, Pariisin yössä, In a Paris Night, alakerrasta kuuluva musiikki toivottaa ihmiset tervetulleeksi tanssimaan kuutamossa, Pariisin yössä. Kun aurinko nousee aamuiselle taivaalle, ajatukseni kääntyvät sinuun, suloisen ihanaan pohjoisen perhoseen, Northern Butterfly. Ei väliä minne ikinä matkustatkaan, kaikki perhoset muistuttavat minua siitä rakkaudesta mitä tunnen sinua kohtaan.

Metten kaksi ensimmäistä levyä olivat sisällöltään perinteisempää jazzia, omia sävellyksiä, jotka täydentyivät sovitetuilla jazzstandardeilla. There is a Song on enemmän puhdasta laulukerrontaa, missä hän on matkan aikana tavallaan palannut juurilleen laulutekijäksi. Sävellysten ja sanoitusten pohja rakentuu hänen omiin kokemuksiin, niiltä paikoilta, missä hän on vieraillut. Niistä heijastuu harras tunnelmallisuus, rakkaus, yhdessäolo, unelmat ja luonnonläheisyys omine elementteineen. Mette omaa loistavan laaja-alaisen äänenkäytön, mihin tällainen sentimentaalinen harmonia tuntuu sopivan erinomaisen hyvin. Kaikesta tästä viriää smooth jazzille tyypillinen sävyisä tyyneys, missä Metten sovitukset antavat hienosti vapauttavaa tilaa myös taitavien soittajien ilmaville sooloille kappaleiden aikana.

Levy on taiteellisen hyvin ja ammattimaisella otteella toteutettua laulettua jazzia, mikä sopii erinomaisen hyvin kaikkien korvien kuunneltavaksi ja nautittavaksi. (JKi)

Mette Juul: laulu ja akustinen kitara, Ambrose Akinmusire, trumpetti, Nikolaj Hess: piano, Joe Sanders: basso, Rodney Green: rummut, Mike Moreno: sähkökitara (raidat 3, 6 ja 11)

Äänitys: Mike Marciano, System Two, Brooklyn, New York, tammikuu 2015. Lisä-äänitys: Nilento Studio, Göteborg. Miksaus ja masterointi: Lars Nilsson, Michael Dahlvid, Nilento Studio, Göteborg. Tuotanto: Nikolaj Hess ja Mette Juul. Kannen taide ja suunnittelu: Lars Magnussen. Kuvat: Stephen Freiheit. Make up: Camilla Obenhausen. Julkaistu 18.9.2015.

  1. Baltimore (Mette Juul) 5:07
  2. Roll Roll (Mette Juul) 4:35
  3. There is a Song (Mette Juul) 3:42
  4. Song for Dannie (Mette Juul) 4:50
  5. The Land of Plenty (music, lyrics Leonard Cohen) 4:32
  6. Double Rainbow (music Antonio Carlos Jobim, lyrics Gene Lees) 5:28
  7. Berlin is Calling (Mette Juul) 5:33
  8. Evening Song (Mette Juul) 3:28
  9. Aurora Butterfly (Mette Juul) 4:22
  10. Cold Heart (Mette Juul) 4:57
  11. In a Paris Night (Mette Juul) 5:28
  12. Northern Butterfly (music Nikolaj Hess, lyrics Mette Juul) 5:57

 

Takaisin

Artikkeli luettu 1073 kertaa