Mikko Sarvanne Hip Company

Kuvat:

12.10.2015 17:28


Mikko Sarvanne Hip Company

Mikko Sarvanne Hip Company

Helsinki Jazz Underground

Nuoren suomalaisen jazzpolven esiinmarssi sai merkittävää lisämakua, kun 11-henkinen Mikko Sarvanne Hip Company julkaisi kesällä yhtyeen nimeä kantavan debyyttialbuminsa. Säveltäjä Mikko Sarvanne (23) on helsinkiläinen jazzsäveltäjä ja kitaristi. Hän on myös kapellimestari, ja sangen näkyvästi musiikkipiireissä esillä, muutenkin kuin oman, virkeän yhtyeensä johtajana. Helsingin kaupunkikuvan värittämät mielikuvat ilmentyvät musiikissa hieman samaan tapaan kuin kitaristi/säveltäjä Valtteri Pöyhösen hervottoman hauskalla Dalindèo-sekstetillä.

Jazzfinlandin mukaan bändi on ”raivokkaasti svengaava jazzyhtye”, jonka musiikissa kuuluvat ”mystiset sekä rajoittamattoman riehakkaat tunnelmat”. Tämä on ehkä liikaa sanottu jalat tukevasti maassa seisovasta ryhmästä, mutta studioonhan noita tuntoja on hyvin haasteellista tuoda.

Mikko Sarvanne Hip Company -levyn musiikki on vahvaa ja parhaimmillaan lähes pidäkkeettä eteenpäin vyöryvää puhallinyhtyejazzia. Kokonsa puolesta big bandia lähentelevän puhallinyhtyeen musiikissa on kuultavissa pienyhtyeille leimallinen, odottamaton teemojen kehittely, jonka myötä muusikoiden taidot pääsevät vapaasti kuuluville.

Bändisointi ja koko setin ilmiasu ajoittain muistuttavat ehkä enemmän big bandia kuin puhallinyhtyettä. Harmoniat ovat sangen askeettisia ja paksuja, paikoin ehkä jo hieman liiankin vahvaa – juuri puhallinyhtyeen mallin mukainen kevennys siihen voisi tulla klarinetin, tai ei sen puoleen, vaikka tuuban avulla.

Levyllä on seitsemän pitkähköä kappaletta, tyylillisesti melko tavalla samaan kategoriaan sopivia. Sävellysten tyylillinen variointi on melko suppeaa; ehkä on hyväkin konsentroitua oman tyylinsä syventämiseen, pikemmin kuin levittäytyä cover -versioiden myötä kovin laajalle. Pariminuuttinen Outro on kokonaisuudesta hieman erillinen ja jää pätkäversiona ikään kuin roikkumaan ilmaan, outoine hörötyksineen, kaikkineen. Lopetuskin pitäisi tehdä arvokkaasti – nyt tunnelma on kuulijalle vähän kuin vanhassa kokkapuheessa: ”ja sitten me insinöörit naurettiin”.

Mikko Sarvanne on kitaristi, mutta yhtyeen outputissa soitin on hyvin vähän esillä, edes komppikitarana. Tiukka kitarasoolo, hyvin efektein, olisi puoltanut oivallisesti paikkaansa vaikkapa salamyhkäisellä, ”film noir”-henkisellä Night at the Avenue-raidalla.

Nuorekas bändi ilmituo mielenkiintoisia solistisia valmiuksia; soolo-osuuksia karakterisoi perinnetuntemus ja samalla kokeilunhalu. Teemu Kekkosen vähäeleisestä pianonsoittotyylistä pidin erityisesti, mm. Night at the Avenue -raidalla piano on avainasemassa tunnelman luonnissa, vaikka varsinainen sooloilu jääkin vähiin. Trumpettiosioissa oli runsaasti melodiallista pointtia, kuten Varsapuistikko ja Forward (Bikin’ Around). Oliko se muuten Helkama, joka mainosti joskus pyöriään, että ”vain pakki puuttuu”? Nautin itsekin pyöräilystä kesäisessä Helsingissä.

Mainion Blues Can’t Tell it All -raidan saksofonipauhu paisuu mahtipontiseksi paatokseksi, jolle kontrastin tuo Mikael Saastamoisen jäntevä bassosoolo ja bassotyöskentely yleensä. Pasuunan (Miika Hyttinen), huilun (Erik Hippi) ja baritonisaksofonin (Anni Thomsson) tuntuvampi eteen nostaminen olisi soinnille eduksi.

Lauluosuuksia levyllä ei ole, mutta Varsapuistikko -raidalla on puheosio, sanakuvaus Helsingistä, orkesterin säestyksellä. Vokalisti/tarinankertoja Jon Hendricks teki säveltäjä/teoreetikko George Russellin (1958/59) ylistyspuhelaulun New York, New York, jossa keskeisesti rumpali säestää pitkään vokalistia: ”Get to the wicket, buy you a ticket… Go!”. Kuulin sen herrojen uusversiona Kirjurinluodolla 1982, ja biisi toimi livenä kuin mieletön.

Rap-tyyliä lähestyvä tarinankerronta on hyvä idea, joskin Russellilla oli imua ja draivia rahtusen enemmän Varsapuistikkossa, joka on vaikeuksissa siivilleen nousussa, runokuvakin on omituisen apea. Vastaa varmaankin todellisuutta, mutta nuorten tehtävänähän pitäisi olla muuttaa tätä ankeaa todellisuutta.

Tarttuvalla svengillä lyövän Sami Nummelan soolo on Song for Autumn’n puolivälissä, minne se istuu ehkä hieman väkinäisesti. Kappaleen hakeva, lähes hajamielisen tuntuinen idea tahtoo katkeilla ja puolivälissä rumpusoolo tuntuu jollain tapaa irralliselta. Live-kokemuksena tämäkin versio saadaan epäilemättä sytyttäväksi. Lahjakas Sami Nummela sai tänä vuonna Erik Lindströmin rahaston apurahan, kuten keväällä kerroimmekin.

Mutta bändi on parhaimmillaan juuri svengibiiseissä, joita niitäkin on mukana; voimalla vyöryvästä svengistä saadaan studiolevyksi poikkeuksellisen paljon makua. Livenä toimii varmaan vielä paremmin.

*            *            *

Mikko Sarvanne Hip Company on tehnyt musiikkiaan tunnetuksi mm. We Jazz -klubilla Helsingin mbarissa ja Viapori Jazz -festivaalilla. Kapellimestari on kunnostautunut myös Metropolia AMK:n tuottaman, Hyvät ihmiset -musikaalin säveltäjänä. Sarvanne opiskelee jazzsävellystä Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa. Debyyttialbumi tuli mahdolliseksi yhtyeen saaman We Jazz Rising Star -palkinnon avulla.

– Nousevan kotimaisen jazznimen palkitseminen ja alkuun auttaminen sopii hyvin We Jazzin filosofiaan, sanoo We Jazzin taiteellinen johtaja Matti Nives.

– Musiikillisesti vahvaa näkemyksellisyyttä huokuva yhtye on kokoelma lupaavia nuoria soittajia, joista on varmasti hioutumassa kovan luokan jazzkokoonpano.

Näin käyköön. Ks. Mikko Sarvanne Hip Company -video tästä 

 

Mikko Sarvanne, sävellykset, sovitukset, yhtyeenjohto
Joona Kilponen: trumpetti, Tomi Nikku: trumpetti, Kirsi-Marja Harju: trumpetti, flyygelitorvi, Miika Hyttinen: pasuuna, Frans Thomsson: alttosaksofoni, Ukko Heinonen: tenorisaksofoni, Erik Hippi: tenorisaksofoni, huilu, Anni Thomsson: baritonisaksofoni, Teemu Kekkonen: piano, Mikael Saastamoinen: basso, Sami Nummela: rummut 

1. Forward (Bikin’ Around) 6:38
2. Varsapuistikko 8:00 (feat. Beibi P) 3:52
3. Blues Can’t Tell it All 11:07
4. Night at the Avenue 8:40
5. Song for Autumn intro 1:41
6. Song for Autumn 11:05
7. Outro 2:32

Takaisin

Artikkeli luettu 718 kertaa