Mockūnas / Mikalkėnas / Berre

Kuvat:

01.06.2017 17:56


Mockūnas / Mikalkėnas / Berre - Plunged

Plunged

Barefoot Records BFREC053CD

Liettualainen saksofonisti Liudas Mockūnas on ehtinyt tulla jo monessa yhteydessä tutuksi painavan kokeilevan nykypäivän jazzmusiikin parissa. Kun häntä on kuullut massiivisen bassosaksofonin ääressä, niin sen muistaa varmasti. On se ollut niin järkälemäistä alarekisterin hyväksikäyttöä, että jää varmasti mieleen, varsinkin kun sitä työstöä on nähnyt parin metrin päästä.

Hän on liikkunut jo vuosikausia erityisesti Tanska-Berliini-linjalla ja tehnyt paljon yhteistyötä tanskalaisten freejazz-muusikoiden ja suomalaisista ainakin Mikko Innasen kanssa. Vuodesta 2014 koossa olleessa triossa hänen kanssaan soittavat nuoremman polven liettualainen improvisointiin perehtynyt pianisti Arnas Mikalkėnas ja tanskalaistunut norjalainen rumpali Håkon Berre, jonka tunnemme Barefoot-kollektiivin jäsenenä ja muistamme yhteisestä improvisoidun musiikin duolevystä ¡HaUtUllin! suomalaisen kitaristin Markus Pesosen kanssa.

Levyllä kolmikko sekoittelee jäätävästi omaa musiikkiaan, mikä on rakennettu paljolti vapaan improvisoinnin vitosvaihteelle. Kolmen ensimmäisen kappaleen 18 minuutin ”tutkimusmatkassa”, Study No1, No2 ja No3, tehdään sopivat askelmerkit alkuun rauhallisen rentouttavasti pianon ja klarinetin voimin käyttäen siistiä, kaunista ja ilmavaa äänikuviointia. Siitä jatketaan uhmakkaammin pianon äänen noustessa ensin ja sen painuttua tasaiseksi yhdyshaaraksi sopraanon kimakka viserrys työntyy esille ja alkaa yksinään tehdä töitä äityen loppuun yhdeksi massaksi. ”Kolmonen” tempaa pianon rankalla kosketuksella kuulijan mukaan armottoman jäätävällä teholla kunnes taustalla bassosaksofonin tuuppaus alkaa nousta ja kohta jylistellään tuutin täydeltä rumpujen painokkaan poljennon nostaessa omalla kumistuksella äänen värinän rangaistusastetta punaiselle. Nyt alkoi olla jo rääkkäyksen makua.

Stressissä rumpujen kapinoiva tummanpuhuva uhma puhdistaa tietä Mockūnasin tenorin rähisevälle ryytikyytikäsittelylle, mikä raastaa ja rymistelee loppua kohden niskuroivaksi voimapakkaukseksi. ”Tutkielmaharjoitus” No.4 haikailee hieman eräänlaisena välietappina taiteellisemmin muokaten äänikenttää rauhallisella juoksutuksella klassisen viileän kamarijazzmaisesti.  No.5 kääntelee ja vääntele, viiltää ja tuhisee, äksyilee ja pullikoi pomppivasti kohti määriteltyä etäpäätettä.

Pelš ponnistaa lopuksi ryntäillen rankan vapaata pudotusta sen minkä vehkeet kestävät. Vääntöä on muille jaettavaksi. Kolmikko purkautuu auraten tietä kuin vapaan työn sulkeisissa puurtavat täryurakoitsijat heitellen väsynyttä matkamiestä ”eestaas” laidalta toiselle ylimääräistä päähän kertynyttä höyryä suodatellen uskaliaasti ravistellen sitä vastoin päästetään uskaliaasti ulos kolmessa viimeisessä kappaleessa, mutta niissä ei kuitenkaan ole turhan.

Plunged on rehellistä vapaata työstöä improvisaation hektisessä äänimaailmassa. Levyllä pysytään kuitenkin kohtuudessa eikä lähdetä liitelemään täysin irrallisiin rääkkäyksiin. Ihan mukavaa kuunneltavaa niille, jotka pitävät vapaan ilmauksen kapinoivasta ilmapiiristä.  (JKi)

Liudas Mockūnas: klarinetti, sopraano-, tenori- ja bassosaksofonit, Arnas Mikalkėnas: piano ja haitari, Håkon Berre: rummut ja muut lyömäsoittimet.  

Äänitys: Dainius Kazillionis, Vilnuksen jazzfestivaalilla lokakuussa 2014. Miksaus: Dainius Kazillionis, Liudas Mockūnas ja Arnas Mikalkėnas, Masterointi: Dainius Kazillionis. Kuvaus ja kannen graafinen suunnittelu: Neringa Z. Tuotanto: Liudas Mockūnas Arnas Mikalkėnas ja Håkon Berre. Julkaistu: 13.3.2017

1. Study No.1 (Mikalkėnas) 3:46
2. Study No.2 (Mikalkėnas) 6:38
3. Study No.3 (Mikalkėnas)  7:45
4. Stress (Mockūnas)  6:45
5. Study No.4 (Mikalkėnas, om Leonidas Keblerisille)  9:07
6. Study No.5 (Mikalkėnas)  4:12
7. Pelš (Mockūnas)  14:04

Kokonaiskesto 52:24

Takaisin

Artikkeli luettu 285 kertaa