New Orleans Helsinki Connection

Kuvat:

23.06.2012 11:13

Spirit Of New Orleans Productions, SONOP 0714

– Tämä tallenne on rakkauslaulu New Orleansin kulttuurille ja asukkaille sekä ajattomalle musiikille, jota he ovat luoneet. Suurin osa levyn kappaleista on viime vuosisadan kahdelta ensimmäiseltä vuosikymmeneltä, mutta ne ovat yhä vielä tuoreita ja merkityksellisiä nyt lähes sata vuotta myöhemmin. – Katja Toivola.

Tuohon Toivolan lausumaan on erittäin helppo yhtyä. Täydellä sydämellä!

New Orleans Helsinki Connection on reilut 10 vuotta vanha yhtye, joka on kuluneiden vuosien aikana kokenut muutamia henkilövaihdoksia, mutta sen perussielu on pysynyt samana: Rakkautena New Orleansiin.

Yhtyeen primus motorina häärää new orleansilaistunut pasunisti Katja Toivola yhdessä miehensä, trumpetisti-vokalisti Leroy Jonesin kanssa. Yhtyeen toinen suomalainen alkuperäisjäsen, rumpali Thomas Rönnholm ei ole mukana tällä kertaa, joten suomalaisedustus on yksin Katjan hartioilla. Ja hyvin onkin, sillä Katjasta on kehittynyt New Orleansissa vietettyjen vuosien aikana todellinen paikallisen jazzin taitaja ja pasunisti.

Leroy Jones edustaa tämän päivän New Orleansissa sitä ammattikuntaa, joka jatkaa perinteikkään New Orleans Jazzin traditiota. Hän kuuluu ehdottomasti kaupungin trumpetistien kärkikastiin ja on tuttu näky niin kaupungin klubeilla kuin festivaaleillakin.

Toivolan pasunointi aloittaa levyn ensimmäisen kappaleen, joka on myös hänen itsensä säveltämä ja sanoittama. Se on mukava poljentoinen ylistys ja kunnianosoitus paratiisille eli New Orleansille. Vokalistina tällä raidalla on monille suomalalaisille tuttu Tricia Boutté, joka tunnetaan maailmalla paremmin nimella Teedy. Hän asustaa nykyisin avioituneena Norjassa. Teedyn tulkinnassa on tuttua veikeyttä, sielukkuutta ja tunnetta. Erinomainen avausraita tälle levylle.

Kakkosraidalla heittäydytään 1926 sävelletyn I’ve Found A New Babyn menoon mukaan. Toivolan pasuuna paahtaa ja pörisee messevästi. Leroy Jones jatkaa kiemuraisen rytmikästä sävelpolkua osoittaen heti mestarillisuuttaan trumpetistina. Myös pianisti Longstrethin sormet vilistävät mustavalkioilla kuin bahamalaiset pikajuoksijat. Basisti Player käsittelee isoa peliään kumean komeasti ja loppukirivaiheessa annetaan hieman soolotilaa myös rumpali Frenchille. Näppärän napsakka kokonaisuus käärittynä hyvänmielen pakettiin.

Seuraavana mennään muutama ajast’aika taaksepäin vuoteen 1918 ja La Roccan kappaleeseen Fidgety Feet. Perinteinen perusote saa kuulijankin jalat levottomiksi ja polkemaan tahtia menevän musiikin myötä. Kitaristi Duke Todd irrottelee sooloa vanhaan hyvään tyyliin. Toivola-Jones -osasto paahtaa parastaan ja komppi jumppaa taustaa. Hyvin toimiva jazzstandardi.

Soítten päästetään viehättävä Teedy jälleen valloilleen. Hänen persoonallisen makoisa äänensä, matalasta käheästä keimailevaan suloon saavat kuulijat mielihyvään vuoden 1921 sävellyksessä There’ll Be Some Changes Made. Longstrethin piano ja Jonesin trumpetti varastavat omat soolonsa. Homma kulkee kuin ennen vanhaan… tosin nykyajan muotissa… mutta perinnettä ja alkuperää mitenkään särkemättä. Mukavaa meininkiä.

Viitosraidalla kuullaan yksi levyn parhaista esityksistä, vuorossa on eräs maailman tunnetuimmista kappaleista; Stardust, vuodelta 1929. Loisteliaana laulusolistina edelleen Tricia ”Teedy” Boutté. Kappaleen kokonaistulkinta on tunteikkaimpia, herkimpiä ja aistikkaimpia, joita allekirjoittanut on kuullut tästä kappaleesta. Longstrethin harkitun hienovarainen piano, Playerin tummankaunis basso ja Jonesin pehmeän herkullinen välisoitto flyygelitorvella tukevat oivasti Teedyn tunnelmointia. Kliinaamattoman rohea, mutta toisaalta silkin pehmeä vokalisointi saa tällaisen ison miehenkin liikuttumaan. Aivan kuten Teedyn Amazing Grace aikoinaan Synninpäästössä Ylläs Jazz Bluesissa ÄVPK:n paloautohallissa…

Mutta tunteet syrjään, vuoteen 1918 ja biisiin After You’ve Gone… käheän keimailevan voimakasta tunnetta Teedylta. Leppoisaa tahdittelua orkesterilta ja Jonesin ja Duken aistikasta sooloilua.

Sitten on vuorossa levyn toiseksi vanhin sävellys Oh! Didn’t He Ramble? Laulusolistiksi vaihtuu Leroy Jones. Välisoitto kiertää artistilta toiselle. Tahtijalka teputtaa ja musiikki kulkee lutjakkaan leppoisasti. Rentouttavaa…

Puolivälin krouvista pompataan vuoteen 1922; Way Down Yonder In New Orleans. Tuttua new orleansilaista poljentoa… ei siis mitään nk. steriiliä, keinotekoista dixietä vaan rytmikkään keinuttavaa ja kulkevaa jazzailua. Äänessä Jones, pasuunasoolossa siippansa, soivan sutjakasti, aidon rouheasti. Jones jatkaa trumpetteineen tehokkaan osaavasti, laajalla sävelasteikolla. Longstreth tyylittelee mustavalkioilla rytmikkäästi. Duke jatkaa maukassointisella kuusikielisellään… ou jeeeee…

Seuraavaksi vaihtuu tyttö kehiin, vokalisti Yolanda Windsay työstönään We’ll Understand It Better By And By vuodelta 1906. Hänen tummansoiva äänensä tuo jotenkin mieleen suomalaisen New Orleans -laulajattaren Reine Rimonin. Orkesterilla svengaa mukavan rytmikkäästi, sielukkaan soljuvasti. Kepeän kelluttavaa.

Samaa rauhaisaa kelluntaa tarjoavat Windsayn seurassa seuraavat raidat, Baby Won’t You Please Come Home vuodelta 1919 sekä My funny Valentine vuodelta 1937. Windsay matala ja käheähkö perusääni sopii mainiosti tällaisiin tulkintoihin, mutta Teedyn kaltaiseen syvyyteen ja sielukkuuteen hän ei vielä tulkinnoissaan yllä. Mutta Windsayssa on ainesta vaikka mihin.
Toisaalta olisi ollut mielenkiintoista myös kuulla Eeppi Ursinia tämän yhtymän laulusolistina, sillä hänen esityksensä Toivolan toisen bändin, The Spirit Of New Orleansin solistina ovat olleet hyvin new orleansmaiset.

Kolmanneksi viimeisellä raidalla hypähdetään nykyaikaan, toissa vuoteen 2010, jolloin Jones väänsi kappaleen Caipirinha da Lapa nuottipaperille. Rytmikkään notkeaa brassirytmittelyä. Päähän nousevaa kuin Cachaca… rommin ja tequillan välimuoto.

Viimeistäedellisellä pistetään tahtijalkaa tantereeseen levyn vanhimman sävellyksen High Societyn myötä. Tämä vuonna 1901, alunperin marssiksi sävelletty kappale on ilmeisesti yksi vanhimpia kappaleita, joita voidan pitää alkuperäisinä jazz-standardeina. Ja mainion rehevästihän se toimii tälläkin levyllä, niin yhtyesoittona kuin itsekunkin maukkaana soolotteluna.

Viimeisellä raidalla irroitellaan vuonna 1910 sävelletyllä Chinatown, My Chinatownilla. Soolokierto on perinteinen, jossa jokainen saa oman osuutensa. Mukavan rytmikäs ja pirteä finaali näiltä tyylikkäiltä soilttajila; New Orleansista!

Levykokonaisuus on mainio läpileikkaus jazzin alkuaikoihin. Hieno kattaus new orleansilaisesta tyylistä soittaa jazzia. Ennen vanhaan ja nyt. Ei liian kliinattuna ja teknisesti hiottuna, vaan aitona ja todellisena. Levy myös osaltaan selventää sitä vielä useilla olevaa harhaluuloa, että New Orleansin jazz on pelkkää ”jokilaiva-dixieta”.

Lisäarvoa levylle antaa se, että kuulin joitakin tämän levyn kappaleita livenä huhti-toukokuun vaihteessa tuolla paratiisissa; New Orleansissa. Ja homma toimi tuolloin livenäkin erinomaisen maittavasti.

New Orleans, sen jazz ja muu musiikkitarjonta ovat todellinen runsauden sarvi, erilaisten tyylisuuntien ja niiden risteytysten kirjo. Tämä valtava musiikkimassa on imenyt vaikutteita aikoinaan niin Espanjan ja Ranskan hallintokausilta kuin myöhemmin vilkkaan satamakaupungin monikansallisuudesta, puuvillapeltojen työläisistä, Karibian alueen saarilta jne. Näistä kaikista on muotoutunut ajan myötä myös New Orleans Jazz… tai jazz yleensäkin… tosin jo paljon ennen nimeämistään jazziksi.

Jos haluatte tutustua New Orleans Jazziin, käy se oivasti tämän levyn myötä. Saatte mukavan ja aidon annoksen sitä itseään.
Ummistakaa silmänne ja vaipukaa tuon syvän etelän, Big Easyn eli New Orleansin tunnelmaan… (OR)

Tricia Boutté – vocals on 1, 4, 5, 6, Yolanda Windsay – vocals on 9, 10, 11, Leroy Jones – vocals on 7, 8, trumpet, flugelhorn, Katja Toivola – trombone, Todd Duke – guitar, Paul Longstreth – piano, Nobu Ozaki – bass on 7 and 9-14, Mitchell Player – bass on 1-6 and 8, Jerry Anderson – drums on 7 and 9-14, Gerald French – drums on 1-4, 6 and 8

Recorded and mixed by Tim Stambaugh at the Word Of Mouth Studio January 5 and 9, February 28 and March 1, 2011
Mastered by David Farrell March 26, 2011

01. Paradise On Earth (Katja Toivola / Teosto) 2010 – Arranged by Leroy Jones
02. I’ve Found A New Baby (Jack Palmer – Spencer Williams) 1926
03. Fidgety Feet (Nick La Rocca) 1918
04. There’ll Be Some Changes Made (Benton Overstreet – Billy Higgins) 1921
05. Stardust (Hoagy Carmichael – Mitchell Parish) 1929
06. After You’ve Gone (Turner Layton – Henry Creamer) 1918 – Arranged by Leroy Jones
07. Oh! Didn’t He Ramble (Bob Cole – J. Rosamond Johnson) 1902
08. Way Down Yonder In New Orleans (John Turner Layton, Jr. – Henry Creamer) 1922
09. We’ll Understand It Better By and By (Charles Albert Tindley) 1906
10. Baby Won’t You Please Come Home (Charles Warfield – Clarence Williams) 1919
11. My Funny Valentine (Richard Rodgers – Lorenz Hart) 1937
12. Caipirinha da Lapa (Leroy Jones / BMI) 2010 – Arranged by Leroy Jones
13. High Society (Porter Steele) 1901 – Arranged by Leroy Jones
14. Chinatown, My Chinatown (William Jerome – Jean Schwartz) 1910

Takaisin

Artikkeli luettu 775 kertaa