Nikolaj Hess / Tony Scherr / Kenny Wollesen

Kuvat:

21.06.2013 23:04


Hess - Scherr - Wollesen Trio

Trio

Gateway Music Hess-1

Tanskalainen Nikolaj Hess valittiin Euroopan parhaaksi nuoreksi (alle 25 v.) pianistiksi RAI:n järjestämässä kilpailussa vuonna 1991 Roomassa. Nykyään Hess toimii sekä Kööpenhaminassa että New Yorkissa ja on saavuttanut jakamattoman suosion skandinaavisissa jazzpiireissä ja nauttii korkeata arvostusta myös kansainvälisesti.

Hess on säveltänyt ja sovittanut musiikkia laajalla rintamalla, soolopianisteille, niin pienille ryhmille kuin isoille orkestereille ja kuoroille. Hän on säveltänyt myös filmimusiikkia monille toimijoille. Hess on ollut mukana mitä moninaisimmissa äänityksissä johtajana kuin myös rivisoittajana ja säveltäjänä.  Hänellä on omia kokoonpanoja, mutta tällä uusimmalla, viime syksynä ilmestyneellä, Trio -albumilla hän ei soita vakiokokoonpanossa. Levytykseen hän on onnistunut saamaan mukaan kaksi amerikkalaisen jazzmusiikin piirissä johtavaa ja monissa yhteyksissä kysyttyä muusikkoa. Basisti Tony Scherr ja rumpali Kenny Wollesen ovat molemmat kitaristi Bill Frisellin Trion vakituisia soittajia. Molemmat ovat myös muissa projekteissa vakituisesti mukana. Näin nimekkäältä kokoonpanolta ei oikeastaan voi odottaa muuta kuin parasta mahdollista tulosta.

Levy on tosiaan melkoinen herkkupala. Siisti, peruspilareillaan tukevasti seisova, lyyrinen kokonaisuus, jota on yksinkertaisen helppoa kuunnella ja vain nautiskella. Levy ei sisällä mitään kummallisia erikoisuuksia, eikä suoranaisia yllätyksiä. Se on luonnollisen yksinkertaista ja konstailematonta soittoa, missä kaikki perusasiat ovat kunnossa. Määrätietoinen, laskelmoitu ja mainiosti eteenpäin rullaava, kaunisrytminen, täyteläisen melodinen kerronta ja yhteissoitto ovat hyvässä balanssissa. Hessin omien sävellysten rinnalle hän on ottanut mukaan kaksi Bob Dylanin säveltämää kappaletta, To Make You Feel My Love ja Masters of War sekä yhden Ellingtonin, Cottontail. (JKi)

Nikolaj Hess: piano, Tony Scherr: kontrabasso, Kenny Wollesen: rummut

Äänitys ja miksaus: Max Ross ja Mike Moreno, huhtikuu/toukokuu 2012. Tuotanto: Nikolaj Hess. Kannen suunnittelu:Gytz Studio. Kuva: Stephen Freiheit. Julkaistu: 27.9.2012.

1.  Make You Feel My Love  (Bob Dylan) 5:04

2.  Film  (Nikolaj Hess)  5:53

3.  Black & White  (Nikolaj Hess)  8:27

4.  Masters of War  (Bob Dylan) 6:04

5.  Impro  (Nikolaj Hess)  2:55

6.  Sept 2010  (Nikolaj Hess)  4:37

7.  Kontra (Nikolaj Hess) 6:46

8.  Cottontail (Ellington / Molelekwa)  4:39

9.  Bridge  (Nikolaj Hess) 3:10

10. Social Club  (Nikolaj Hess) 4:38

Takaisin

Artikkeli luettu 938 kertaa