Pablo Ablanedo Octet(o)

Kuvat:

07.06.2013 19:57


Pablo Ablanedo Octet(o) - ReContraDoble

ReContraDoble

Creative Nation Music CNM023

Argentiinalainen pianisti ja säveltäjä Pablo Ablanedo valmistui Berkleen Musiikkiopistosta jazzsävellyslinjalta 1996 ja asuu nykyään vakituisesti Yhdysvalloissa.  Vuonna 1999 hän perusti ensimmäisen oktettinsa. Nykyinen kokoonpano koostuu lähinnä Bostonin seudun jazzmuusikoista. Viimeisen vuosikymmenen aikana Pablo Ablanedo Octet on levyttänyt kaksi arvotettua albumia From Down There (2001) ja Alegría (2004).  Ablanedo itse kertoo helmikuussa julkaistun uusimman levynsä, ReContraDoble, nimikkokappaleen syntyneen mielikuvasta, missä kaksi ääniparia liikkuu jatkuvasti vastakkaisiin suuntiin kuin toistensa peilikuva. Näistä aineksista kehittyi myös Antiphona.

Yhtyeen soittajat ovat vaihtuneet alkuvuosista ja nykyisessä kokoonpanossa on vain kaksi soittajaa, basisti Fernando Huergo ja rumpali Franco Pinna, Ablanedon lisäksi, jotka olivat mukana, kun oktetti perustettiin.  Vuosikymmenen saatossa tapahtuneet muutokset eivät kuitenkaan ole vaikuttaneet musiikin sisältöön. Ablanedo ammentaa sävellystensä rungon puhtaista jazzin perusaineksista, johon lisämausteina on kerätty aineksia latinalaisamerikkalaisesta jazzista ja omalaatuisesta argentiinalaisesta kansanmusiikkiperinteestä. Sävellystyössään Ablanedo kiinnittää huomiota sävellysten rakenteeseen ja erityisesti sen sopivuuteen suhteessa kappaleiden soolo-osuuksiin.

Varsinkin kappaleet Mirando al Cielo, jossa mukana on vieraileva trumpetisti Greg Hopkins, Departido, Antiphona ja Como Te Quiero rakentuvat vahvasti latinalaisamerikkalaisen musiikin pohjalle. Niissä on myös panostettu soolojen roolitukseen. Varsinkin trumpetisti Phil Grenadier tuntuu olevan liekeissä ja hän on saanut ison osan sooloista. Muut soolojen soittajat ovat saksofonistit Daniel Ian Smith ja Kelly Roberge.  ReContraDoble on vähän niin kuin tarkoituksellisesti sovitettu juuri alkuperäisjäsenille, sillä pääosaa vetävät Fernando Huergo ja Franco Pinna.

Ablanedo on ottanut omien sävellystensä joukkoon kaksi ulkopuolista, joista Charlie Hadenin Silence on selkeästi erilainen. Hidas ja rauhoittava, pieneksi hetkeksi mahtipontiseksi pauhuksi kappaleen keskivaiheella nouseva, sävellys antaa tilaa Eric Hofbauerin sentimentaalisen tunteikkaalle kitaran soitolle.  Toinen vieras kappale levyllä on Beatles -kaksikon, Lennon / McCartney, Norwegian Wood, mikä bluessävytteisenä eroaa myös selkeästi Ablanedon sävellystyöstä.  Siinä huilisti Fernando Brandao on vuorostaan soolo-osuuden soittajan roolissa.

Vierailevista artisteista trumpetisti Greg Hopkins soittaa viidellä kappaleella. Toinen vierailijana esiintyjä on Katie Viqueira, joka laulaa kansanlaulua muistuttavan kappaleen Almita kahden minuutin yksinlauluna, josta orkesteri jatkaa eteenpäin hitaalla tempolla samaa kappaletta instrumentaalisesti. La Vaga on muihin kappaleisiin verrattuna hyvin hidas ja tunteellinen. Las Buenas Nuevas levyn viimeisenä saa lopuksi mahtavasti tuulta alleen ja Grenadier pyssyttää vielä kirkkaat ja korkeat sävelet trumpetistaan ikään kuin lopun vahvistukseksi.  (JKi)

Fernando Brandao: huilu, alto- ja bassohuilu, Phil Grenadier: trumpetti, Daniel Ian Smith: tenori- ja sopraanosaksofoni sekä naurut, Kelly Roberge: tenorisaksofoni ja klarinetti, Eric Hofbauer: kitara, Pablo Ablanedo: piano ja sävellykset, Bertram Lehmann: perkussiot, Greg Hopkins: trumpetti (raidat 1,2,4,5 ja 7) Katie Viqueira: laulu (raita 8)

Äänitys: Warren Amerman, Rotary Records, West Springfield, MA, kesäkuun 16. ja 17. 2012, Almita lauluosuuden äänittänyt Sergio Liszewski, Buenos Aires, Argentiina.  Miksaus ja masterointi: Warren Amerman, Rotary Records. Tuotanto: Pablo Ablanedo Octet(o), Pablo Ablanedo ja Creative Nation Music. Kannen suunnittelu: Lucile Chaurin Ablanedo. Kuvat: Francisco Marty. Julkaistu: 7.2.2013.

1.  Mirando al Cielo  (Pablo Ablanedo)  9:21

2.  Silence (Charlie Haden)   6:38

3.  Departido  (Pablo Ablanedo)  5:51

4.  Antiphona  (Pablo Ablanedo)  7:46

5.  ReContraDoble  (Pablo Ablanedo)  2:55

6.  Como Te Quiero  (Pablo Ablanedo)  7:01

7.  Norwegian Wood  (John Lennon /Paul McCartney)  5:27

8.  Almita (vocal)  (Pablo Ablanedo)  2:04

9.  Almita  (Pablo Ablanedo)  7:30

10. La Vaga  (Pablo Ablanedo)  5:46

11. Las Buenas Nuevas  (Pablo Ablanedo)  5:32

Takaisin

Artikkeli luettu 1241 kertaa