Sigurdur Rögnvaldsson’s Dark Forest

Kuvat:

26.10.2015 08:46


Sigurdur Rögnvaldsson’s Dark Forest: Kisima

Kisima

Hekla Productions, ECD-201531

Kitaristi Sigurdur Rögnvaldssonin tuore albumi  Kisima on hänen johtamansa uuden kokoonpanon Dark Forestin voimannäyte; väärentämätön ”tour de force”, joka koostuu kitaristin omista sävellyksistä. Artisti on suomalaisissa jazzpiireissä tunnettu mm. DEFEKT:stä ja Equally Stupid:stä, joiden kaikuja löytää myös uudelta levyltä. Kisima -albumi on Eclipse Musicin ja Rögnvaldssonin sekä valokuvaaja Cansu A-R:n perustaman Hekla Productions -yhtiön yhteistuotantoa.

Islantilaislähtöisen, Helsingissä jo jonkin aikaa vaikuttaneen Sigurdur Rögnvaldssonin yhtye koostuu kotimaisen jazzkentän nuorista osaajista: saksofonissa viime kesänä useampaan otteeseen Helsinki Heat -keikkasarjassa esiintynyt Johannes Sarjasto (AR Quartet), bassossa Eero Tikkanen (Mopo) ja rummuissa mm. Jori Huhtala 5’n ja Joyce Elaine Yuillen levyillä soittanut Ville Pynssi (UMO, Jukka Perko, Severi Pyysalo).

Dark Forest -ensemble vie Kisima -debyytillään kuulijan free jazzia, vapaata improvisaatiota ja progressiivista rockia yhdistelemällä tulkinnallisiin, uskomuksellisiin, ja ainakin sävelmien nimikkeiden osalta suorastaan myyttisiin sielunmaisemiin. Pentti Ronkainen (Suomijazz) tiivistää näkemyksensä jokseenkin tyhjentävästi:

”Dark Forest pistää törmäyskurssille rockräimettä ja ambienttia valumista, eikä pelkää rynnätä riemullisiin freejazzkakofonioihin. […] Rögnvaldsson on nautittavan genrevapaa soittaja.”

Jazzfinlandin mukaan bändi taas on ”raivokkaasti svengaava jazzyhtye”, jonka musiikissa kuuluvat ”mystiset sekä rajoittamattoman riehakkaat tunnelmat”. Tämä saattaa päteä nimikkeistön herättämiin mielikuviin, mutta musiikillisesti bändi on jalat hyvinkin tukevasti maassa.

Oikeastaan voisi sanoa, ettei bändi ”svengaa” sanan varsinaisessa jazzmerkityksessä, eikä sen kuulukaan tässä tyylilajissa niin tehdä. Komppi on tyylinmukaisesti taipumatonta ja konstailematonta vääntöä. Äkkinäisiä ja odottamattomia rytmikäännöksiä ja jyrkkiä sointumuunnoksia vahvasti hyödyntävä output on särmikästä ja hienostumatonta. Melodiatkin edustavat enimmäkseen rock-taustaa, tosin hyvää sellaista, mutta improvisoidut soolothan eivät luo svengiä – sen tekee komppi.

Tikkanen ei ole perinteinen svengijazzmuusikko (toisin kuin vaikkapa Mihai Petrescu tai Pekka Sarmanto), eikä sitä ole oikein Pynssikään – heidän vahvuutensa ovat muualla. Rock-rumpalin virvelinisku jää paikalleen, se ei pyrikään ylläpitämään svengiä. Kumpikin muusikko on silti omaksunut bändin asettaman haasteen mallikelpoisesti vastaan ja draivi on ”veren maku suussa soittaminen”. Muuta mahdollisuutta tällaisessa konseptissa ei oikein olekaan.

Sulasta rockjazzistakaan ei liioin ole kysymys; kitaristin sävellysideat ovat yllättäviä, teräviä ja poikkeavat rockjazzin toisinaan melko kaavamaisesta tyylistä. Levyä on täyden kuuntelunautinnon saamiseksi kuunneltava tuntuvasti kovemmalla volyymillä kuin jazzia yleensä. Viimeiseltä raidalta, Manic Tsetse Fly, suurentuu aikamoinen kuuntelupaketti Sarjaston ja kitaristin yhteistyönä. Rauhallisempia jaksojakin on, kuten Black Snake.

”Kuin viimeistä päivää” soitettujen biisien lomaan mahtuu muutenkin hengähdyskohtia. Bändisointi ja setin fenotyyppi tuovat mieleen ajoittain varhaisia jazzrock-yhtyeiden soundeja. Maanmainio Back Door tulee myös mieleen – siinä tosin ei ollut kitaristia, mutta Colin Hodgkinsonin tapa soittaa bassokitaraa on hyvin kitaramainen. Kitaran ja alton harmoniat ovat koruttomia ja innostavalla tavalla askeettisia.

Kisima (The Two-Headed Spider) kertoo jo pitkälle, mistä on kyse; purevaa rytmiikkaa, hyökkäävää asennetta ja alasäveliä vahvalla distortion-säröllä hyödyntävä kitaran murina. Alton free-sävyjä tavoitteleva tunnelma kiinnittää heti huomion.

Äänitys ja tuotanto olisivat saaneet olla paisuttelevampia – esimerkiksi Raging Raptosaurus vaatisi rumpuihin kuultua kopsahtelua paljon jykevämmän soundin ja koko outputille enemmän tilan tuntua (mm. kaikuefektiä käyttäen). Erityisesti äänitystuesta olisivat hyötynyt rumpusoolo ja koko rytmiduon tuotos. Bergur (The Bloodthirsty Bear), verenhimoinen karhu ja Lonesome Mammoth, yksinäinen mammutti, olisivat vaatineet tuntuvasti isommat pohja-arvot studiosta – mammutin alla maa järähtelee, mutta nyt varsinkin rummut kuulostavat liian keveiltä ollakseen uskottavia.

Tummissa metsämaisemissa kulkee monensorttista elikkoa vähän joka lähtöön, kuten hämähäkkejä, maanisia tsetsekärpäsiä yms. Tsetsekärpäset ovat afrikkalaisia, verta imeviä kärpäsiä; ne levittävät Trypanosoma-siimaeliöitä, jotka aiheuttavat unitautia ihmisille – mielenkiintoisia inspiraation lähteitä.

Sigurdur Rögnvaldsson on persoonallinen kitaristi, mutta jakaa solistisia tehtäviä Sarjaston alton kanssa. Totinen kitarasoolo, kiinnostavin efektein, ja sanotaan sanottava lyhyesti ja ytimekkäästi – siinä se. Rap-esityksiä parodioiva, bändinjäsenten huutohoilaus ”Balkan-jazzin henkeen”, on kerrassaan hillitöntä.  Tätä bändiä on aivan pakko päästä kuulemaan livenä, mutta nautitaan onnistuneesta debyytistä.

 

Sigurdur Rögnvaldsson, kitara; Johannes Sarjasto, saksofoni; Eero Tikkanen, basso; Ville Pynssi, rummut

Recorded by Ossi Nurmela / Atomic SPA Studios, December 17th 2014 
Mixed and mastered by Sampsa Väätäinen 

1. Kisima  6:25
2. Leitin  6:22
3. Bergur  4:24
4. Lonesome Mammoth  4:51
5. Raging Raptosaurus  5:35
6. Giant Firefly  7:08
7. Black Snake  6:14
8. Manic Tsetse Fly  6:04

Kaikki sävellykset S. Rögnvaldsson

 

 

 

Takaisin

Artikkeli luettu 752 kertaa