Tim Berne’s Snakeoil

Kuvat:

21.01.2016 21:56


Tim Berne's Snakeoil: You've been watching me

You’ve Been Watching Me

ECM 2443

Altisti Tim Berne,61, alkoi saada mainetta ja nimeä 1980-luvun alussa ensimmäisten albumiensa siivittämänä. Tarkemmin sanoen hänen uransa lähtökohtana voi pitää esikoisalbumia The Five Year Plan (Empire, 1979). Jopa Tavastia-klubi oli jokseenkin täynnä miehen vieraillessa täällä yhtyeineen 80-luvun puolivälin tienoilla. Sittemmin Berne on jäänyt, ainakin meikäläisillä leveys- ja pituusasteilla, täysin unholaan. Siitäkin huolimatta, että levyjä hän on joko omissa tai muiden nimissä suoltanut ulos tasaisella (vähintään) yksi/vuosi-tahdilla.

Tuolloin aikanaan, kolmisenkymmentä vuotta sitten, Bernen alttosoundi muistutti vahvasti Ornette Colemania, mutta hänen soittamansa vahvasti free-pohjainen musiikki oli kyllä ihan omanlaistaan. Freejazzin sokkeloissa mies kulkee edelleenkin, mutta jossain vaiheessa hän on onneksi löytänyt oman soundin alttoonsa.

Albumin nimikkokappale You’ve Been Watching Me on vain vajaan kahden minuutin pituinen luritus. Levyn pääteokseksi, joka sopisi myös paremmin nimikkobiisiksi, muodostuu runsaat 18-minuuttinen Small World in a Small Town. Se alkaa pitkällä alttosaksofonin ja pianon duetolla. Muun bändin liittyessä mukaan Oscar Noriegan bassoklarinetti ottaa hallitsevan roolin musiikissa.

Noriegan klarinetit – varsinkin se möreämpi bassoklara – ovat muutenkin keskeisessä osassa kautta koko levyn, ja mies puhaltelee useita vaikuttavia sooloja toinen toisensa perään.

Myös avausraidan Lost in Redding alkupuolella Noriega on bassoklarinetteineen tärkeässä roolissa duona Matt Mitchellin kanssa. Mitchell on aluksi akustisen pianon kimpussa ja siirtyy sitten, vielä ennen kuin muu bändi liittyy karkeloihin, elektroniikan puolelle. Mitchell on muutenkin levyn kantavia voimia. Elektroniikan avulla hän värittää vahvasti musiikkia ja akustisella pianolla hän esittä useita pontevia sooloja.

Toistakymmentä minuuttia kestää myös kollektiivisen improvisaation osastoon sijoittuva Embraceable Me, jossa muusikot saavat yhtäaikaisesti mökeltää mitä lystäävät. Tärkeintä tietysti on, että kokonaisuus toimii – ja toimiihan se. Ihan mallikelpoisesti.

Tim Berne, vaikka onkin säveltänyt koko levyn musiikin, pysyttelee itse aika lailla taustalla ja jättää paljon tilaa soittokumppaneilleen. Kantavia voimia albumilla on myös monipuolinen lyömäsoittaja Ches Smith. Hän kantaa onnistuneesti täyden vastuun kompin toimivasta potkusta tässä bassottomassa viisikossa. Toisaalta hän myös tuo runsaasti lisänyansseja kokonaisuuteen laajan soitinarsenaalinsa, erityisesti vibrafonin, myötä.

Kitaristi Ryan Ferreira jää kenties hieman kasvottomaksi tässä joukossa. Kollektiivi-improvisaatiossa Embraceable Me hän tulee esiin hyvinkin terjerypdalmaisilla äänimaisemilla. Nimikkokappale You’ve Been Watching Me (1:46) on puolestaan hänen soolonumeronsa akustisella kitaralla. Ja jälleen joudun ihmettelemään levyn otsikkoa…

Se, miten tähän levyyn suhtautuu, riippuu olennaisesti kuulijan mielentilasta ja henkilökohtaisista mieltymyksistä. (TV)

 

Tim Berne: alttosaksofoni, Oscar Noriega: klarinetti ja bassoklarinetti, Ryan Ferreira: sähkö- ja akustinen kitara, Matt Mitchell: piano ja elektroniikka, Ches Smith: rummut, vibrafoni, lyömäsoittimet ja timpani.

Äänitys: D. James Goodwin, The Clubhouse, Rhinebeck, NY, joulukuu 2014. Kansisuunnittelu: Sascha Kleis. Julkaisuvuosi: 2015. Tuottaja: David Torn.

01. Lost in Redding (6:58)
02. Small World in a Small Town (18:26)
03. Embraceable Me (14:12)
04. Angles (2:26)
05. You’ve Been Watching Me (1:46)
06. Semi-self Detached (10:23)
07. False Impressions (13:22)

Kokonaiskesto

Musiikki: Tim Berne.

Takaisin

Artikkeli luettu 454 kertaa