Utopianisti: The Third Frontier

Kuvat:

23.08.2016 21:36


Utopianisti: The Third Frontier

The Third Frontier

Pohjola Records, PELPCD 18

Moni-instrumentalisti Markus Pajakkalan Utopianisti -projekti on edennyt kolmanteen levyynsä. Pajakkalan musiikkiteknologian opinnot Sibelius-Akatemiassa heijastuivat vahvasti studiovetoisissa aiemmissa levyissä – lopputyön aiheenakin olleen toisen levyn jälkeen koottiin livebändi musiikkia esittämään ja tämä bändi soittaa nyt tällä kolmannella levyllä.

Teknisesti taitavaa ja täsmällisesti soitettua proge-herkuttelua on tälläkin kertaa ohjelmassa ja vaikka kokonaisuutena kattaus on tälläkin kertaa melkoinen runsaudensarvi niin suurinta edistys on kokonaisuuden kannalta. Monipuoliset musiikilliset ilottelut ovat napakan lyhyitä, turhiin sooloharhailuihin ei sorruta – ainakin progemittapuulla – ja 38 minuuttinen levy tuntuu loppuvan aivan hetkessä – nautittava kokonaisuus jonka kuuntelee mielellään vaikka kahdesti putkeen.

Seiskytlukuhenkiset progesävyt ovat vahvasti läsnä. Ehkä Frank Zappa ja hänen tuotantonsa 70-luvun puoliväli ja loppupuoli tulevat ainakin vanhalle Zappa-fanille vahvimmin mieleen- Tuomas Marttilan marimba ja Suvi Väyrysen ooppera-tyylinen laulu ovat tehokeinoina hyvin Zappa-henkisiä ja etenkin Universe For Dummiesin instrumentaalisoolot tuovat elävästi mieleen niin Don Prestonin moog-soolot kuin Shut Up And Play Yer Guitar levyn.

Mutta on paljon muutakin – on Emerson, Lake & Palmerin tyylistä proge-urkua, Ian Andersonin tyyliin vedettyjä huilusooloja Pajakkalalta ja pohjoismaisen progen melodista menoa.

Iloinen tekemisen henki säilyy musiikissa – tekninen haastavuus ei ilmene tämän porukan menossa ryppyotsaisena yrittämisenä – hyvän mielen musiikkia klassisen progen ystäville!

 

Markus Pajakkala: saksofonit, huilut, klarinetit, koskettimet, perkussiot, Olli Helin: trumpetti, Antero Mentu: sähkökitara, nauhaton sähkökitara, Anssi Solismaa: Hammond C-3, Fender Rhodes ym. koskettimet, Tuomas Marttila: marimba, perkussiot, Jaakko Luoma: basso, Rolf Pilve: rummut

Vierailijoina Suvi Väyrynen: laulu raidoilla 3, 6 ja 9 ja Pekka ”Pharaoh” Pirttikangas: laulu raidalla 7

1. Voodoo Mammoths From Neptune 4:25
2. Dr. Gravity’s Evil Plan 4:01
3. Universe For Dummies 5:52
4. White Dwarf 1:24
5. Life As We Thought We Knew It 4:55
6. A Hundred Rabbits 5:03
7. Spanking Season 2:33
8. 13 Demons in the Disco Dimension 3:12
9. The Last Reflection 7:00

Music written, arranged, engineered, produced & mastered by Markus Pajakkala

 

 

Takaisin

Artikkeli luettu 949 kertaa