Youn Sun Nah

Kuvat:

07.08.2017 19:57


Youn Sun Nah: She Moves On

She Moves On   

ACT 9037-2

Laulaja Youn Sun Nah on tätä nykyä Etelä-Korean suurimpia kevyen musiikin vienti”artikkeleita”. Kotimaassaan hän on suurta suosiota nauttiva superjulkkis. Hän on esimerkiksi moninkertainen Korean Music Award -voittaja ja esiintynyt useissa kansainvälisissä merkkitapahtumissa maan edustajana.

Hänen Euroopan valloituksensa käynnistyi Ranskasta ja on sieltä käsin levinnyt muuallekin, lähinnä eri Keski-Euroopan maihin. Ranskaan hänet vei hänen ihastuksensa chansoniin, ja hän pitääkin Ranskaa nykyisin toisena kotimaanaan. Hänen kahta edellistä albumiaan (Same Girl ja Lento) on Euroopassa myyty yhteensä 150 000 kappaletta.

Levyn markkinoinnissa hänet luokitellaan jazzia ja sen sukulaismusiikkilajeja esittäväksi artistiksi. Aikaisempia levyjä en ole kuullut, tämän perusteella sana jazz on kaukana todellisuudesta. Parissa pienessä pätkässä on toki havaittavissa ripaus jazzmaista tulkintaa ja fraseerausta. Kaikin puolin hienossa versiossa Joni Mitchellin The Dawntreader -kappaleesta on niinikään lyhykäinen jazzsoolo pianisti Jamie Saftilta. Samainen Saft on muuten myös sovittanut albumin musiikin.

Edellä mainitut pienet väläykset kyllä kertovat, että Youn Sun Nahilla olisi edellytyksiä  jazzpitoiseen tulkintaan laajemminkin. Hänellä on hieno, puhdassointinen ääni, ja fraseerauskin toimii niin kuin pitääkin. Tarvittaessa / niin halutessa.

Tämä albumi on kuitenkin täynnä puhdasta ja aitoa poppia. Siitä kertovat jo monet laulujen alkuperäistekijätkin, joihin lukeutuvat mm. Lou Reed, Paul Simon ja Fairport Convention (em. Mitchellin lisäksi). Hyvällä maulla valikoituja lauluntekijöitä, ilman muuta. Kappaleet ovat huolellisesti valikoituja nekin, ja niiden valinnoissa on vältelty kyseisten artistien suurimpia hittejä.

Sovitukset ovat siistejä ja sulaviksi tehtyjä. Mitä nyt pari kertaa lipsahtaa riman alle. Esimerkiksi Marc Ribotin soolo olisi ehkä ollut parempi jättää väliin (Jimi) Hendrix-kappaleessa Drifting. Mainio kitaristi on tällä kertaa väärässä paikassa väärään aikaan.

Eipä se mikään ihme ole, että tällainen kevyt ja huoleton popmusiikki myös myy hyvin. Helposti sulavaa ja mukavasti kuorrutettua easy listening -musiikkia jos mikä, eikä suinkaan sieltä pöllöimmästä päästä mitenkään. Mutta jazz? No, onhan sellainenkin termi kuin hissijazz olemassa. Se tosin on yleensä hengetöntä instrumentaalikamaa.

Tässä on, joka tapauksessa, kuitenkin jotakin monenlaisia musiikin kuluttajia koskettavaa peruspoppia.  (TV)

 

Youn Sun Nah: laulu ja kalimba, Jamie Saft: sovitukset, piano, Hammond , Fender Rhodes ja Wurlitzer, Brad Jones: basso, Dan Rieser: rummut, Marc Ribot: kitara (02, 04, 05, 07, 11).

Erikoisvieraina kappaleessa Too Late:

Maxim Moston: viulu ja jousisovitukset, Antoine Silverman: viulu, Hiroko Taguchi: alttoviulu, Anja Wood: sello.

Äänitys: Vin Cin, Sear Sound, NY, joulukuu 2016. Miksaus: Vin Cin ja Jamie Saft, Sear Sound, NY, tammikuu 2017. Kansidesign: Wansub Shim. Valokuvat: Seung Yull Nah. Tuottaja: Jamie Saft. Toimeenpaneva tuottaja: JJ In, Hub Music Inc.

01. Traveller (Youn Sun Nah / Sterling Fox, Sangmi Kim) 3:44
02. Teach The Gifted Children (Lou Reed, Michael Formara) 4:13
03. Too Late (Jamie Saft, Vanessa Saft / Vanessa Saft) 5:04
04. She Moves On (Paul Simon) 4:45
05. No Other Name (Noel Paul Stookey) 2:46
06. The Dawntreader (Joni Mitchell) 5:30
07. Drifting (Jimi Hendrix) 4:39
08. Black Is The Color Of My True Love’s Hair (trad.) 4:15
09. A Sailor’s Life (trad., sov.: Fairport Convention) 8:43
10. Fools Rush In (Rube Bloom / Johnny Mercer) 4:05
11. Evening Star (Youn Sun Nah / Vanessa Saft) 3:01

 

 

 

 

 

Takaisin

Artikkeli luettu 61 kertaa