Aki Rissanen Trio: Another North 

Kuvat:

18.10.2017 16:24


Aki Rissanen Trio: Another North

Maineikas brittiläinen Edition Records -levymerkki julkaisee suomijazzin huippunimistä koostuvan Aki Rissanen Trion uuden Another North -albumin 10.11. Pianisti Aki Rissasen, basisti Antti Lötjösen ja rumpali Teppo Mäkysen muodostaman triokokoonpanon tuorein julkaisu on kunnianhimoinen ja rytmisesti intensiivinen jatke Amorandom-debyytille, joka voitti Jazz-Emma-palkinnon vuonna 2016. Another North erottuu vahvalla visiollaan ja halullaan tutkiskella pianotrion ilmaisun ulottuvuuksia.

Another North on väkevä albumi, joka nostaa Aki Rissanen Trion koko eurooppalaisen jazzkentän eturiviin. Yhtye on uudella albumillaan halunnut välttää pohjoismaisen pianotrion kliseistä määritelmää, ja tilan luomisen ja riisutun minimalistisen otteen sijaan se tutkiskelee uusia musiikillisia maisemia kokonaan omalla kartallaan. Kolmikon pitkä yhteinen soittohistoria kuuluu levyllä komeasti ja trion musiikillinen ajatus kulkee läpi levyn kirkkaana. Juuri luonteva musiikillinen kommunikaatio on se punainen lanka, jonka ympärille Another Northin kaltainen omaääninen ja voimakas albumi voi rakentua.

– Uuden albumin musiikki on tulosta trioni viime vuosien kehityksestä ja kollektiivisesta pohdinnasta, millaiselta pohjoismainen jazzpianotrio voisi kuulostaa. Kehittyvät tekstuurit, ilmaisun kiireetön mutta intensiivinen energia sekä sävelletyn materiaalin ja improvisoinnin rajojen hälventäminen ovat olleet keinoja, joilla olemme luoneet yhtyeellemme tunnistettavan saundin, Rissanen kertoo uudesta albumista. ”

Another Northin avausraita Blind Desert osoittaa yhtyeen nykyisen suunnan, joka ei irrota otteestaan levyn edetessä. Rohkealla uudelleensovituksella unkarilaissäveltäjä György Ligetin pianoetydistä yhtye luo uusiksi tämän pianisti Bill Evansin musiikista inspiroituneen mestariteoksen sekoittamalla siihen saumattomasti jazzrytmiikkaa ja klassisen musiikin maailmasta ammentavaa herkkyyttä. Ligetin, Evansin ja Aki Rissanen Trion kohtaaminen on laajemminkin hauska sattuma, sillä Evans on myös Rissasen suuri inspiraation lähde ja tyylillinen vaikuttaja.

Klassisen musiikin perinnettä ja jazzia soitossaan poikkeuksellisen monitasoisesti yhdistelevä pianisti Aki Rissanen (s. 1980) kuuluu maamme tuotteliaimpiin sekä sukupolvensa lahjakkaimpiin muusikoihin. Vuonna 2004 Rissanen sijoittui toiseksi Montreux’n jazzfestivaalin arvostetussa soolopianokilpailussa, minkä lisäksi Pariisin La Defense Festival palkitsi hänet parhaana solistina ja parhaasta ohjelmistosta vuonna 2006. Vuonna 2015 Rissanen julkaisi elektronisen musiikin suuntaan taipuvan soololevynsä Sturm Ilma Recordsin kautta ja vuonna 2014 julkaisunsa sai Aki Rissanen // Jussi Lehtonen Quartetin albumi, jolla mukana oli yhdysvaltalainen jazzlegenda Dave Liebman. Kyseistä albumia puolestaan edelsi Aleatoric-albumi, jolla Rissanen yhdisti voimansa belgialaissaksofonisti Robin Verheyenin ja rumpali Markku Ounaskarin kanssa. Rissasen tuorein kokoonpano Aki Rissanen Trio julkaisi kehutun debyyttinsä Amorandom vuonna 2016, ja uusin julkaisu Another North viimeistään nostaa yhtyeen kansainvälisen jazzkentän kärkeen.

Aki Rissanen, piano, Antti Lötjönen, kontrabasso, Teppo Mäkynen, rummut
Kaikki sävellykset: Aki Rissanen, paitsi 2. Jarmo Savolainen, 4. György Ligeti ja 7. Rissanen/Lötjönen/Mäkynen

1. Blind Desert
2. John’s Sons
3. New Life And Other Beginnings
4. Étude 5: Arc-en-ciel Reimagined
5. Nature Of The Beast
6. Before The Aftermath
7. Hubble Bubble 

Kaikki sävellykset: Aki Rissanen, paitsi 2. Jarmo Savolainen, 4. György Ligeti ja 7. Rissanen/Lötjönen/Mäkynen

Aki Rissanen Trio: Another North 
Edition Records 2017 CD/LP/digi (EDN1101/ EDNLP1101, julkaisupäivä 10.11.2017)
Jakelija: Border Music / The Orchard

 

Aki Rissanen Trio LIVE
Pe 24.11. klo 21 Helsinki, Koko Jazz Club, liput 22,5 € http://bit.ly/2gtMc2R
To 30.11. klo 19 Espoo
, Sellosali, liput alk. 16 € http://bit.ly/2f5tWJ5
To 7.12. klo 19 Tampere
, TTT-Klubi, liput 14 €  http://bit.ly/2ffgLZV

Ma 6.11. Aki Rissanen Trio, Saarbrucken Jazz Festival, Saarbrücken
Ti 28.11. Aki Rissanen Trio, PizzaExpress Jazz Club, Lontoo

http://akirissanen.com
http://facebook.com/akirissanenmusic

 

Takaisin