Jay Kortehisto: Jay Kortehisto

Kuvat:

27.02.2018 12:43


Jay Kortehisto: Jay Korterhisto

 

Monesta tyylisuunnasta ammentava albumi rikastaa suomalaisten miesjazzlaulajien harvalukuista kenttää

Pasunisti Jay Kortehisto on vaikuttanut yli kaksi vuosikymmentä suomalaisella kevyen musiikin kentällä. Uralle mahtuu lähes 200 levytystä eri artistien kuten Dallapén, Jimi Tenorin ja Elastisen albumeilla, lukuisten televisio-ohjelmien house-bandejä sekä keikkoja niin kotimaisilla kuin kansainvälisilläkin areenoilla.

Pasuunan soiton ohella laulu on aina kulkenut mukana Kortehiston musiikillisella matkalla. Pitkäaikainen haave oman musiikin tekemisestä juuri laulajana todentuu debyyttialbumin myötä. Albumin kaikki sävellykset ovat Kortehiston ja saksofonisti Pope Puolitaipaleen käsialaa, sanoituksista vastaavat itsekin laulajana ja kitaristina toimiva Juki Välipakka sekä laulaja-lauluntekijä Kanerva Pasanen.

– Halusin haastaa itseni nimenomaan suomeksi, koska olen laulanut pääosin englanninkielistä materiaalia. Mielestäni jazzissa suomen kieli on haastavampaa fraseerauksen suhteen, Kortehisto sanoo

Laulajaesikuvikseen Kortehisto mainitsee omien tyylilajinsa suuruuksia, kuten Gregory Porter, Frank Sinatra ja Nina Simone. Kortehiston vahvasti melodisissa sävellyksissä kuuluu vaikutteita monipuolisesti jazzin perinteen lisäksi esimerkiksi soulista.

– Olen tehnyt urani varrella niin paljon erilaista musiikkia, että se kuuluu myös levyllä. Koen olevani nyt valmis omaan julkaisuun. Tiedän mitä haluan ja rohkeus tämän askeleen ottamiseen on kasvanut vuosien varrella, Kortehisto sanoo.

Jay Kortehisto on Seinäjoelta kotoisin oleva laulaja sekä pasunisti. Jay aloitti musiikkiharrastuksen 5-vuotiaana viulunsoitolla. 1994 tie vei hänet Helsinkiin Oulunkylän Pop & Jazz konservatorioon opiskelemaan muusikoksi, pääaineenaan pasuuna. Kuitenkin jo seuraavana vuonna ammattilaiskenttä imaisi hänet syövereihinsä ja siitä lähtien Jay onkin soittanut laajasti kevyen musiikin kentällä kaikkea jazzin ja iskelmän väliltä. Vuonna 2013 perustetun Screaming Jay & The Bonesin solistina toimiminen on lisännyt laulun osuutta Jayn muusikkoudessa. Jay tunnetaan karismaattisena sekä ilmaisuvoimaisena esiintyjänä.

 

Jay Kortehisto, laulu ja pasuuna, Pope Puolitaival, saksofoni, Mikael Jakobsson, piano
, Antti Lötjönen, basso, Jaska Lukkarinen, rummut
Vierailijat:
 Jukka Eskola, trumpetti (#1,4,6,7) Timo Lassy, saksofoni (#1)

Äänitys, miksaus, tuottaja: Abdissa Mamba Assefa
Apulaisäänittäjä: Rosku Lohiniva
Pohjat äänitetty 5/2017 Sonic Pump Studios, torvet sekä laulut 6-8/2017 Ambience Studios.
Masterointi: Pauli Saastamoinen, Finnvox Studios

1. Arlanda
2. Kengät kulkee
3. Kuuleeko maa
4. Sydämen lääke
5. Viiden minsan Shangri-La
6. Haaveet hajalla on
7. Kuu
8. Hankoon
9. Haihtuis pois

Sävellykset: 
Jay Kortehisto ja Pope Puolitaival
Sanoitukset: Kanerva Pasanen ja Juki Välipakka

Jay Kortehisto
Omakustanne CD/digi (JUD001), julkaisupäivä 9.3.2018

Levynjulkaisukonsertit:

Josén Pimeä Puoli ja Jay Kortehisto vieraanaan Timo Lassy
Pe 9.3. klo 21 (ovet 20.30)
Nukketeatteri Sampo
Erottajankatu 7, 00130 Helsinki
Liput: 15/8 eur ovelta ja ennakkoon lippu.fi

Jay Kortehisto
Ma 26.3. klo 20 (ovet 19.30)
Tiirikkala
Linnankatu 3, 20100 Turku
Liput 4 eur, opiskelijat ilmaiseksi
www.tiirikkala.fi/ohjelmisto

Takaisin