Josén Pimeä Puoli: Ihanasti Kyyninen

Kuvat:

16.02.2018 23:40


Josén Pimeä Puoli: Ihanasti Kyyninen (© Jaaku Palo)

Ilman pimeää ei voi olla valoa. Jossain bluesin, jazzin ja noirin kaukaisella raja-alueella käydään loputonta kaksintaistelua, jossa vastapuolina ovat Jose Mäenpään tummanpuhuvat tarinat sekä Pimeän Puolen värisevä twist.

Mm. Dalindèo ja Ricky-Tick Big Band -yhtyeistä tutun trumpetisti ja laulaja Jose Mäenpään oma yhtye ammentaa vanhan jazzin, soulin, rokin ja suomalaisten iskelmien vaikutteista. Debyyttilevyn kaikki sävellykset ja sanoitukset ovat Mäenpään käsialaa.

– Pimeän puolen musiikki synnytetään hetkessä ja intuitiivisesti. Halusin näyttää keskisormea tietoiselle ajattelulle, kontrollille ja hienostelulle, ja antaa tunteiden, pelottavien ja synkkienkin, ottaa vallan. Moni biisi on syntynyt tajunnanvirtaa hyväksi käyttäen, Mäenpää kertoo.

Intuition ja hetkessä reagoinnin nimissä bändin äänityksessä ei käytetty lainkaan tietokonetta, vaan soitto tallennettiin livenä kelanauhalle.

– Äänitystapa muutti levytysprosessia. Korjailuun ei ollut mahdollisuuksia samalla tavalla kuin tietokoneella työstettäessä.

Mäenpään rinnalla yhtyeessä kuullaan erityisesti kokeellisen musiikin saralla kunnostautunutta rumpali Jussi Miettolaa sekä pitkän uran opettajana sekä freelance-muusikkona mm. musiikkiteatterin, rokin ja jazzin parissa tehnyttä basisti Arto Nurmea.

Pienestä asti musiikkia tehnyt Jose Mäenpää on opiskellut trumpetinsoittoa, laulua ja musiikkikasvatusta mm. Sibelius-Akatemiassa. Ammattimuusikkona 15 vuotta toiminut Mäenpää on työskennellyt niin säveltäjänä, sanoittajana kuin sovittajana sekä toiminut laulunopettajana Sibelius-Akatemiassa.

 

Josén Pimeä Puoli
Jose Mäenpää; laulu, piano, kappaleet, Arto Nurmi; basso, Jussi Miettola; rummut
Vierailijat: Pedro Hietanen, harmonikka (Foliohattuhommaa) ja Pope Puolitaival, saksofoni, (Tuhkaa).

01. Ihanasti kyyninen
02. Tiskata saa.
03. Beguine-nainen
04. Kova luu
05. Foliohattuhommaa
06. Tuhkaa
07. Hoivaiija
08. BUM BUM
09. Mies, nainen & rakkaus
10. Tajunnanvirtaa
11. Sanan helinää

Levyn kaikki kappaleet: Jose Mäenpää.

Josén Pimeä Puoli: Ihanasti Kyyninen
KummaHC tuotanto, LP/Digital

Levynjulkaisukonsertti
Josén Pimeä Puoli ja Jay Kortehisto vieraanaan Timo Lassy
Pe 9.3. klo 20.30
Nukketeatteri Sampo
Erottajankatu 7, 00130 Helsinki
Liput: 15/8 eur ovelta ja ennakkoon (lippu.fi)

Takaisin