”Danny’s Dream”

Kuvat:

17.03.2018 08:30


Lars Gullin. ruotsalaisqessa. postimerkissä

Ruotsalaisen Lars Gullin-seuran (Lars Gullin sällskapet) pitkäaikainen jäsen oli Åken Jazzfestivaalin perustaja Åke Grandell (1938-2015), kansanmusiikkiin ja jazziin erikoistunut runoilija-radiotoimittaja. Hän soitti ohjelmissaan usein baritonisaksofonisti-säveltäjä Gullinin musiikkia.

Lars Gullin (1928-1976) oli 1950-luvulla kansainvälisesti tunnetuin ruotsalaismuusikko. Metronome-merkillä julkaistut jazzlevyt herättivät huomiota myös Yhdysvalloissa, ja Gullin hämmästytti nousemalla ykköseksi baritonisaksofonistina 1953 Downbeat-lehden suosikkiäänestyksessä ”uusien tähtien” luokassa. Hänen musiikkiaan on hyvin dokumentoitu monilla levyillä, joista tunnetuin lienee 1954-kvartettiäänite ”Danny’s Dream”. Se sai 1954 Orkester Journalenin Gyllene skiva-palkinnon, joka myönnettiin hänelle myös 1964 levystä ”Portrait of My Pals”.

Vuosina 1951-53 Gullin soitti Arne Domnéruksen suositussa ”Nalen”-orkesterissa. Hän perusti tämän jälkeen oman yhtyeen ja alkoi vierailla solistina ulkomailla. Helsingin Kauppakorkeakoululla hän esiintyi joulukuussa 1953, jolloin konsertista levytettiin kaksi kappaletta Karusell-merkille.
Ne tosin julkaistiin Jack Norén-kvartetin nimellä. Yhtyeen basisti oli Tauno Suojärvi.

Sävellyksellä ”Danny’s Dream” on kiintoisa tausta. Kun Gullin oli joutunut sairaalaan kevättalvella 1954, hänen mielessään alkoivat soida melodian alkutahdit. Kotiin päästyään hän kehitteli sitä piano apunaan – Gullin oli myös etevä pianisti. Toukokuussa ”Danny’s Dream” äänitettiin studiossa kvartettiesityksenä (baritoni, sähkökitara (Rolf Berg), basso (Georg Riedel) ja rummut). Edeltävänä iltana ryhmä harjoitteli Gullinin perheen luona, eikä sävellyksellä ollut vielä nimeä. Harjoituksia seuranneen Danny-pojan mennessä vihdoin nukkumaan rumpali Robert Edman, jonka korvissa kappale kuulosti kehtolaululta, sai siitä nimi-idean.

”Danny’ s Dream” on pituudeltaan tavallisista jazzteemoista poikkeava, vain 22 tahtia, ja siinä kuulee ruotsalaisen kansanmusiikin lyyrisyyttä, sävyjä ja sointia. Gullinin sanotaankin olleen ruotsalaisen folk-vaikutteisen jazztyylin (fäbodjazz) ensimmäisiä edustajia. Hänen baritonisaksofoninsa soitossa kuulee vaikutteita Gerry Mulliganista, mutta omaleimaisuutta on myös kylliksi. Lars Gullinin soolon melodinen kekseliäisyys ja linjakkuus vaihtelevan sointumaton kudoksissa on upeaa kuunneltavaa. Studio-otoista päätyi levylle Danny-pojan valitsema.

– Gullinilla oli myös nuorempi poika, Peter, joka jatkoi isänsä uraa baritonistina. Hänelle Lars Gullin omisti sävellyksen ”Peter of April”. ”Danny’s Dream” on vuosikymmenien mittaan versioitu lukuisia kertoja erilaisin kokoonpanoin, myös vokaalitulkintoina.

Takaisin