Hardbop – 1950-luvun pääsuuntaus

Kuvat:

23.03.2017 14:57


John Coltrane

Jokin aika sitten oli  mahdollisuus kuunnella kahtena peräkkäisenä konsertti-iltana leslie-kaiuttumien kautta Hammond B-3-taitureiden jazztulkintoja. He olivat Mikot trioineen, vaasalainen Mikko Saari ja pääkaupunkiseutulainen Mikko Helevä, äskettäin urkujazzilla tohtoroitunut.

Jimmy Smith (1925-2005) vakiinnutti 1950-luvulla urkutrion (tavallisimmin urut, kitara ja rummut) aseman ja myös loi perustaa soul-sävyineen vuosikymmenen pääsuuntaukselle, hardbopille. Se oli yksinkertaisille teemoille rakennettua pikkuyhtyemusiikkia, edellisen vuosikymmenen bebop-jatkumoa.

Juureva hardbop oli itärannikon värillisten muusikoiden vastaus länsirannikon suositulle mutta aneemisemmalle west coast-suuntaukselle. Ennen hardbop-termin vakiintumista tyylin musiikkia kuvailtiin mm. ilmaisuilla neobop, funky jazz, churchy, cooking ja wailing. Siinä kuuluvat vallitsevina gospel- ja soul-sävyt.

Tyylin tärkeimpiä kärkihahmoja olivat pianistit Horace Silver (The Preacher-kappaleen säveltäjä) ja Bobby Timmons, trumpetistit Clifford Brown, Lee Morgan ja Donald Byrd, saksofonistit Sonny Rollins, Benny Golson ja John Coltrane sekä rumpalit Max Roach ja Art Blakey. Rytmiryhmä saikin hardbopissa tärkeän aseman voimakkaan ja suoraviivaisen sykkeen ylläpitäjänä.

John Coltranen tyyli tällä vuosikymmnellä ennakoi jo 1960-luvun raisuja kokeiluja, jotka johtivat ”free Jazzin” muotoutumiseen.

Takaisin