Nathalie Adam Coles – pianisti ja pikkuyhtyeiden tienraivaaja

Kuvat:

30.03.2018 17:21


Nat King Cole

Ennen kuin laulaja Nat King Colen (1919-1965) ”savuisella” saundilla tulkitsemat tunnelmalliset miljoonahitit ”Nature Boy” (1948), ”Mona Lisa” (1950) ja ”Too Young” (1951) valloittivat maailmaa, artisti oli ollut tunnettu jazzpiireissä jo aikaisemmin etevänä pianistina. Alle kaksikymppisenä hän oli muusikoiden arvostama lahjakkuus, jonka maukkaassa pianismissa kuului omaperäinen fraseeraus ja moderni rytmitaju.

Nathalie Adam Coles oli pastorin poika, joka kypsyi muusikoksi Chicagossa, imi vaikutteita etenkin pianisti Earl ”Fatha” Hinesilta ja palkattiin 1937 pianistiksi kaupungin viihdeartistien kiertueryhmään, Shuffle Along. Sen orkesteri hajosi kuitenkin Kaliforniassa, ja Coles kokosi Los Angelesissa oman yhtyeen. Se ei kuitenkaan menestynyt, ja hän joutui tekemään pienipalkkaista soolotyötä kaupungin ja ympäristön nuhjuisissa kapakoissa. Niiden laadullisesti eritasoisten pystypianojen sanotaan opettaneen Natia vaihtelemaan erilaisia sointujen asemointeja koskettimilla, mikä kehitti hänen sointutajuaan.

Bigband-swingin suosiosta huolimatta eräs yökerho, Swanee Inn, päätti kokeilla pienyhtyemusiikkia, ja sen johtaja tarjosi Colesille mahdollisuuden esiintyä vain yhtyeellä. Coles kokosi kvartetin, joka kuitenkin supistui lopulta trioksi. Soittokumppanit olivat myöhemmin monta vuotta mukana ollut sähkökitaristi Oscar Moore ja Lionel Hamptonin orkesterin jättänyt basisti Wesley Prince. Vuosi oli 1937, ja yökerhon johtaja mainosti kolmikkoa nimellä ”Nat King Cole Swingers”. Kuninkaaseen viittasi Natin työnantajan määräämä pianistin pukukoodin täydennys: kullatuista lehvistä punottu kruunu. Lisänimi King säilyi kuitenkin senkin jälkeen, kun kruunu parin viikon jälkeen hävisi arvoituksellisesti, ja Colesista tuli Cole.

”Cocktail music” oli termi, jota käytettiin ajan suositusta pikkuyhtyeiden viihteellisestä ravintolamusiikista. Colen trio soitti kuitenkin jazzpainotteisesti, ja sitä väritti myös johtajan ja koko kolmikonkin yhtyelaulu. Trion suosio kasvoi nopeasti, kun edistyksellinen Capitol Records alkoi levyttää sen musiikkia. Hienoon myyntimenestykseen ylsivät mm. ”Sweet Lorraine”, ”Route 66” ja erityisesti jättipotin 1943 voittanut Colen oma sävellys ”Straighten Up And Fly Right”.

Nat King Cole Trio oli mallina monille samanlaisille yhtyeille, mm. Art Tatumin, Errol Garnerin ja Oscar Petersonin trioille. Petersonilla oli basistin lisäksi kitaristina vuorollaan mainiot Herb Ellis ja Barney Kessel, joiden yhteistyö pianistin kanssa oli ensiluokkaista, kuten Natilla ja Oscar Moorella. Halutessaan trioonsa tukevampaa sointia Peterson jatkoi myöhemmin korvaamalla kitaran osuuden rummuilla.

Kun jazzin ikonit, tenorisaksofonisti Lester Young ja rumpali Buddy Rich 1945 kokoontuivat studioon äänittämään omia trionumeroitaan, pianistiksi valikoitui Nat Cole. Colen oma trio lopetti toimintansa 1951, mutta menestyksekkään laulajanuransa aikana hän mielellään antoi konserteissa näytteitä myös pianistin taidoistaan.

– Arvostettu musiikintutkija Gunther Schuller nosti Nat King Colen kirjassaan The Swing Era tyyliniekkana jopa parhaiden jazzpianistien joukkoon.

Takaisin