Bassovirtuoosi Michael Manring Sellosalissa

Kuvat:

24.04.2018 20:08


Bassovirtuoosi Michael Manring esiintyy toukokuussa Sellosalissa

Maailmalla arvostetuimpien basistien joukkoon kuuluva amerikkalainen Michael Manring on rikkonut bassonsoiton rajoja jo yli kolmen vuosikymmenen ajan. Vuoden basistiksi Bass Player -lehden äänestyksessä jo 90-luvulla valitun Manringin innovatiivinen ja persoonallinen soittotyyli on vaikuttanut voimakkaasti moneen tämän päivän basistiin ja kitaristiin sekä teknisesti että musiikillisesti.

Manringin ansioluettelo on vaikuttava: hän on levyttänyt musiikkia muun muassa Alex Skolnickin, Steve Morsen, Will Ackermanin ja Jeff Loomisin kanssa. Hänen omat soololevynsä sisältävät eri musiikkityylejä fuusiojazzista aina maailmanmusiikkiin. Manring on tunnettu erityisesti nauhattoman basson soittajana ja hän oli ensimmäisiä bassonsoittajia, joka käytti muun muassa looppereita ja erilaisia virittimiä soittimensa jokaisessa kielessä.

Sellosalin konsertissa Michael Manring esiintyy sekä soolona että Paidarion-yhtyeen kanssa, ja ohjelmisto perustuu Michaelin sekä Paidarionin omiin ja uusiin sävellyksiin.

 

Pe 4.5. klo 19 Michael Manring & Paidarion
Sellosali, Soittoniekanaukio 1 A, Espoo

Michael Manring (bassot & efektit), Esa Kotilainen (kosketinsoittimet), Jan-Olof Strandberg (akustinen sekä sähköbassokitara & pystybasso), Kimmo Pörsti (rummut & lyömäsoittimet)

Kesto 1 h 30 min, ei väliaikaa
Liput alkaen 15 € + toimitusmaksu, Lippupiste

http://www.sellosali.fi/fi-FI/Michael_Manring__Paidarion(130427)

Takaisin