Nina Myan konsertti Musiikkitalossa

Kuvat: Antti Kevätlahti

21.07.2015 17:03


Nina Mya Band Musiikkitalossa

Laulaja Nina Mya, joka on valittu mm. Porin v. 2012 taiteilijaksi, vietti lukukauden Manhattan School of Musicissa New Yorkissa. Siellä on kaksi muuta hyvää jazzkoulua edellä mainitun lisäksi, nimittäin Juilliard ja New School. Manhattan Schoolin kasvatteja ovat mm. Jaska Lukkarinen ja Olli Hirvonen, New Schoolin mm. Antti Rissanen. Kitaristi Olli Soikkelikin opiskelee nykyisin kaupungissa ja huomasin hänen esiintyneen viime kuussa jopa kuulussa Birdland-klubissa ja mainosten mukaan soittavan tulevilla Montereyn Jazzfestivaaleilla Californiassa. Onnea Ollille!

Nyt Ninaan. Odotin mielenkiinnolla mitä hän toisi Amerikan tuliaisinaan. Hänhän kuuluu niihin laulajiimme, jotka taitavat rytmin ja svengin. Kaiken lisäksi hän myös scattaa. Mitä jenkkilästä olisi nyt saatu irti?

Tytöllä on faneja. Black Box oli täynnä viimeistä sijaa myöten. Bändissä soittivat Jukka Eskola, Pope Puolitaival, Henri Mäntylä, Jori Huhtala ja Tuomas Timonen. Sävellykset olivat pääosin Ninan, jokunen standardi joukossa. Ensimmäiseksi kuultiin traditionaalinen gospel Wayfaring Stranger/ Shades of Blue, jossa Petri Puolitaival pääsi sooloilemaan reilun ja komean soolon. Oikean jazzlaulajan tapaan Nina Mya antaa tilaa myös säestäjilleen, ammattinsa osaaville instrumentalisteille. Ninan scat lupasi, muttei päässyt aivan vauhtiin. Seurasi hänen sävellyksensä  Illusion Eskolan sooloillessa. Varmaa jazzilmaisua sekä Ninalta että Jukalta.

Mongo Santamarian Afro Blue svengasi pianisti Henri Mäntylän vauhdittaessa mainiota sooloaan. Kaveri on kehittynyt huimasti sitten viime kuuleman ja Ninan scatkin osui naulan kantaan. Seurasi hidas balladi, johon laulaja kertoi saaneensa vaikutteita Wayne Shorterilta, jälleen soolot Mäntylällä ja Eskolalla. Ninan Good Night, jonka hän sävelsi synkeänä hetkenään New Yorkin illassa, oli omistettu vainajille. Biisi alkoi kaksin basson kera hieman epätavallisin intervallein. Liekö koti-ikävä käynyt mielessä? Hancock/Maupinin Butterfly puolestaan heräsi iloiseen päivään ja pari Mya-Eskola lähtivät lentoon. Tämä biisi oli varmaan kuulunut jossain vaiheessa opinto-ohjelmaan, sillä parempiakin olisi löytynyt.

Nina vauhdissa

Nina vauhdissa

Gotta Be Freen laulaja oli omistanut pienelle pojalleen. A-osan beatversio matkasi Puolitaipaleen tahdissa, mutta B-osassa mentiin vinhaa 4/4 straight ahead-jazzia Mäntylän vetämänä. Nina kertoi seuraavan kappaleensa Before the Dawn saaneen suosiota myös radiossa, missä ja milloin jäi epäselväksi. Viimeisen hitaan beatin The Heath esikuvana on ollut Cannonball Adderleyn souljazz. En huomannut kuitenkaan kovin paljoa yhteistä; Myan scat ja poikien soolot, jopa Eskolankin, eivät saaneet aikaiseksi sitä innostusta ja kipinää, jota löytyi aikoinaan Adderleyn veljesten bändissä. (Ilmestyin kerran aamuyöllä heidän keikalleen New Yorkin Villagessa kahvinkaataja Paula-tytön asussa tai saksalaisessa Heidi-asussa, jona vastaava kansallispuku Amerikassa tunnetaan. Se aiheutti heti säpinää ja itse Cannonball tuli kiittelemään kokonaisuutta.)

Sibiksen konsertti oli Nina Myan A-tutkintokonsertti teemana oman tien löytäminen ja juurien tunnustaminen. Mietin mitä mausteita New York oli esitykseen mahdollisesti tuonut? Ylimääräisenä esitetty Aretha Franklinin tunnetuksi tekemä Dr. Feelgood antoi vihjeen. Se oli laulullisesti upea ja illan paras. Ehkä gospel/soul olisikin tyyli, jossa hänen kannattaisi kokeilla siipiään?

Takaisin
Translate »